Oulunkyläinen - Pohjoiset esikaupungit

Oulunkyläinen – Pohjoiset esikaupungit -lehti

Kulttuuri, Maunula, Uutiset, Videot

Rakkautta ja kiitoksia Maunulassa!

Rakkaustutkija Kenneth Siren

Kansallisteatterin Maunulan maisema -hankkeen vuosi 2017 täyttyy rakkaudesta ja kiitoksista.

Punaisiin pukeutunut Rakkaustutkija kierteli Maunulan Jääjuhlassa ihmisten joukossa keräämässä tilastoitavaa tietoa rakkaudesta. Mikä on rakkauden väri? Mikä on paras vuodenaika rakastua? Muun muassa näistä kysymyksistä saadaan aihioita Kansallisteatterin Maunulan maisema -aluehankkeen tämän vuoden Rakkaus-esitykseen.

Rakkausteemasta taiteilijat työstävät esityksen yhdessä maunulalaisten kanssa. Ensimmäinen tapaaminen oli maaliskuisena tiistai-iltana asukastalo Saunabaarissa.

-Oli ihanaa nähdä miten eri-ikäiset heittäytyivät jo ekalla kerralla tekemiseen. Mukana saa olla vaikkei haluaisikaan esiintyä. Oli kivaa huomata, että monet paikalla olleista olivat kuitenkin erityisen kiinnostuneita haastamaan itseään ja nimenomaan esiintymään. Meille on tulossa hieno projekti! kertoo esityksen ohjaaja Eveliina Heinonen.​ Esitykset nähdään loppuvuodesta 2017 Maunula-talossa sekä Kansallisteatterilla.

Maunulan maisema -hankkeen taiteilijat ovat myös kiertäneet Maunulan kaduilla kysymässä keitä maunulalaiset haluaisivat kiittää. Kolmelle kiitettävistä taiteilijat suunnittelivat taideteon kiitokseksi. Yksi heistä on Maunulan aktiivinen asukas Tapani Kontiala. Taideteko toteutettiin Kansallisteatterin Suurella Näyttämöllä, jonne oli kutsuttu hänen eri  yhteyksistä tuntemiaan ihmisiä. Taideteot taltioidaan ja niistä tehdyt koosteet nähdään Maunula-talolla loppukeväästä. Taidetekojen lisäksi kaikki kiitetyt saivat itselleen kiitoskunniakirjan.

Edellisvuodesta tuttu Naapuripöytä-illallispeli on tänä vuonna tilattavissa omille ystäville, naapureille, harrastusporukalle tai työkavereille. Maunulalainen päiväkirja on edelleen lainattavissa Maunulan kirjastosta. Maunulan maisema osallistuu myös Maunulan ja lähialueen tapahtumiin, kuten Maunula-päivään ja Musaa ja makkaraa –festivaalille.

Pöytävaraukset ja lisätiedot osoitteessa www.maunulanmaisema.fi

Teksti ja kuva: Salli Berghäll

Video: Janne Kaarenoja

 

Share

Leave a Reply

Theme by Anders Norén