Maanantai-iltaisin Käpylän kirkon ikkunoista kaikuu rytmikäs laulu, kun Maailma-kuoro pitää viikkoharjoituksiaan. Eri ikäisiä laulavia naisia yhdistää sekä laulamisen riemu että luonteva monikulttuurisuus.

Maailma-kuoro perustettiin 2010 muutaman lauluintoisen naisen ja kuoron varsinaisena johtajana toimivan Saara Ruuskan aloitteesta. Yhteiseksi tavoitteeksi asetettiin monikulttuurisuuden edistäminen säestyksettömän kuoromusiikin keinoin.

Monikulttuurisuuden sanoma on luonteva osa iloisen ja energisen kuoron toimintaa myös tänään. Mukaan on saatu kuorolaisia esimerkiksi Intiasta, Japanista, Ranskasta, Saksasta, Venäjältä ja Martiniquelta asti. Mukaan mahtuu Suomessakin syntyneitä.

Syntymäpaikkaa tärkeämpää onkin itse musiikki. Ohjelmistoon on valittu kansanmusiikkia ja traditionaalisia kappaleita ympäri maailmaa. Välillä naiset jammailevat afrikkalaisten rytmien tahtiin, ja hetken päästä herkistytään slaavilaiseen rakkaustarinaan. Lauluilla halutaan tuoda yhteen naisten ääniä eri puolelta maailmaa.

Syyskaudella 2017 kuoron tilapäisenä johtajana vierailee muusikko-musiikinopettaja ja Complete Vocal Technique (CVT) -opettajaksi opiskeleva Raija Silfverberg. Luvassa on seikkailua monipuolisen äänenkäytön maailmassa.

-Tutustumme etenkin eri kulttuurien erilaiseen tapaan käyttää lauluääntä – ja ehkäpä vähän improvisoimmekin! Lokakuussa pidämme myös oman CVT-viikonloppukurssin, Raija kertoo innostuneena.

Syksyllä Maailma-kuoro etsii riveihinsä myös uusia laulajia. Kuorossa kolmatta vuottaan laulava, Ranskasta Suomeen muuttanut Aude Brisset suosittelee varauksetta harrastustaan.

– Olen oppinut Maailma-kuorossa paljon laulamisesta. Mutta tämä ei ole vain pelkkää musiikkia, vaan myös tosi tärkeitä ystäviä ja hauskanpitoa. Meillä on mielettömän hyvä yhteishenki, kakkosalttoa laulava Aude kertoo.

– Ole vain rohkeasti yhteydessä, koelauluissa ei tarvitse olla valmis laulaja. Asenne ja into ratkaisee, Aude rauhoittelee. Mutta jos haluaa, saa kunnianhimoakin olla.

Viime keväänä kuoro osallistui ensimmäisen kerran Tampereen Sävel -kuorokatselmukseen, josta mukaan tarttui upean kokemuksen lisäksi kaksi hopealeimaa. Vaikka tuomariston eteen astuminen Tampere-talon suuressa salissa jännitti, valoi kokemus naisjoukkoon lisää vahvaa uskoa. Yhdessä laulavasta kaveriporukasta on kasvanut musiikillisesti laadukas naiskuoro, jolta on lupa odottaa jatkossa paljon.

-On mieletöntä ajatella, että yhdessä voimme saavuttaa mitä vain. Maailma-kuoro valloittaa maailmaa askel kerrallaan, Aude tuumii.

Teksti: Sari Siikasalmi

Kuva: Jarmo Siira

Share