Oulunkyläinen - Pohjoiset esikaupungit

Oulunkyläinen – Pohjoiset esikaupungit -lehti

Oulunkylä, Uutiset

Syksyn koitos on takana – teoriassa

OYK

Kuva: pexel.

Oulunkylän yhteiskoulun abiturientti kertoo tunnelmiaan syksyn ylioppilaskirjoitusten jälkeen.

Syyskuun puolivälistä lokakuun alkuun ylioppilaskirjoitusten ensikertalaiset ja konkarikokelaat ahersivat kuuden tunnin puserruksissa koulun juhlasalissa tietokoneidensa ääressä. Ainoastaan enää matematiikassa käytettiin ”vanhanaikaisia” menetelmiä, kynää ja paperia. Itse kirjoitin molemmat syksyn ylioppilaskokeeni, äidinkielen ja pitkän englannin, sähköisesti. Yo-kirjoituksissa käytettävän Abitti-ohjelmiston käyttöä on harjoiteltu meidän koulussamme lukion ensimmäisestä luokasta saakka, joten kirjoituksissa ei tullut vastaan uusia yllätyksiä eikä onneksi myöskään teknisiä ongelmia kohdalleni.

Lukion aloittaessani jopa odotin abivuotta, sillä olin kuullut monilta, että syksyn kirjoitusten päättyessä elämä taas helpottuu ja muutaman kurssin abivuosi olisi rennoin kaikista lukiovuosista.

Elokuussa kurssien pyörähdettyä käyntiin tavallisten kurssimäärien luomien tehtävien ja palautuspäivien lisäksi kirjoituksiin lukeminen jätti vain pienen loven vapaa-aikaa arjen keskelle. Tämä ei kuitenkaan ollut vielä mitään kirjoitusten jälkeisiin tunnelmiin.

Kirjoitusten ja ylipäänsä monien kuukausien aktiivisen lukemisen jälkeen iski henkinen stoppi. Ensimmäistä kertaa elämässäni koulutehtäviin ei ole juuri ollenkaan intoa tai jaksamista, vaikka motivaatio nousi huonosti menneen yo-kokeen jälkeen. Nykyiset ja vielä tulevat kurssit pitäisi suorittaa parhaansa mukaan, sillä lähes kaikki niistä ovat hyödyksi kevään kirjoituksia varten. Siksi niiden oppimiseen kohdistuu paineet ja näin ollen syntyy suuri ristiriita pärjäämisen ja jaksamisen välillä. Monella lähipiirissäni asian laita on samalla lailla, joten tilanne ei ole ainoastaan subjektiivinen.

Tulevaisuuden suunnitteleminen ja sen pohdinta tuottavat luonnollisesti lisää päänvaivaa koulutehtävien ohelle. ”Lukioaikaa tulee myöhemmin kaipaamaan”, olen myös kuullut. Sekin vielä: kaiken keskellä pitäisi muistaa nauttia. Kirsikkana kakun päällä on kaamos ja sen tuoma lähes välttämättömissä oleva alakuloisuus. Lakki siintää muutaman kuukauden päässä, mutta sen kuva on vielä haalea.

Kevään kirjoituksiin valmistautuminen tulee olemaan huomattavasti helpompaa, pääosin noin kuukauden pituisen lukuloman ansiosta. Myös tieto siitä, että viimeisten kirjoitusten jälkeen ei tarvitse heti alkaa opiskelemaan uusia asioita, helpottaa varmasti urakkaa. Keväällä voi siis vielä paremmin antaa kaikkensa yo-koetilanteessa kuin syksyllä.

Sinä väsynyt abiturientti tai muu opiskelija, pura urakka osiin ja etene askel kerrallaan: jokainen palautettu tehtävä ja suoritettu koe työntää lähemmäs tavoitetta. Itsekin yritän pitää tämän mielessä, tavoitteeni eli ylioppilaslakin kiilto silmissä.

Teksti: Eerika Kankkunen

Oulunkylän yhteiskoulu

Kuva: Pexel

Share

Comments are Closed

Theme by Anders Norén