Oulunkyläinen - Pohjoiset esikaupungit

Oulunkyläinen – Pohjoiset esikaupungit -lehti

Kulttuuri, Pakilat, Uutiset

Vanhoja valokuvia Pakilasta esillä Paloheinän kirjastossa

Pakilan valokuvanäyttely

Elokuvateatteri Bio Tarja toimi Lepolantiellä 1945-1975. Kuvassa teatterin perustaja Artturi Marttila 1950-luvulla. Kuva: Erkki Marttila.

Paloheinän kirjaston uusituissa tiloissa avataan Pakilan ja lähialueiden historiasta kertova valokuvanäyttely 4.12. Näyttelyyn voi tutustua kirjaston aukioloaikoina 31.1.2020 asti.

Näyttelyssä on esillä yli 100 valokuvaa Pakilan, Paloheinän, Torpparinmäen ja Tuomarinkylän rakennuksista, ihmisistä ja tapahtumista 1910-luvulta 1980-luvulle. Lisäksi esillä on jonkin verran muuta aineistoa, kuten aikatauluja ja kirjeitä.

Kuvat on saatu näyttelyn käyttöön ensisijaisesti lahjoituksina alueen asukkaiden yksityiskokoelmista. Kuvat on ryhmitelty aihepiireittäin. Näyttelyssä voi kulkea aikamatkan alueemme lähihistoriassa, tunnistaa tuttuja yksityiskohtia ja kartuttaa kotiseututuntemustaan. 

Näyttely toteutuu Pakila-Seuran ja Paloheinän kirjaston yhteistyönä. Aloitteen näyttelyn järjestämiseksi teki Pakila-Seura, jonka toiminnan tavoitteista yksi on alueen kulttuurihistorian vaaliminen. Näyttely on koottu siten, että se tai osia siitä voidaan siirtää uudelleen käytettäväksi muissa tiloissa, esim. kouluilla.

Näyttelyn valokuvista on tarkoitus tehdä myös valokuvakirja, jota yleisö voi ostaa omakustannushintaan. Lisätietoja valokuvakirjasta on saatavissa näyttelyssä sekä Pakilan kotisivuilta www.kaupunginosat.net/pakila.

Pakila-Seura kiittää lämpimästi kaikkia näyttelyn toteutukseen myötävaikuttaneita, kuvien lahjoittajia sekä Paloheinän kirjastoa.  

Teksti: Erja Vuorio Kuva: Erkki Marttila

Share

Comments are Closed

Theme by Anders Norén