Oulunkyläinen - Pohjoiset esikaupungit -lehti

Oulunkylä, Uutiset

Mannerheimin Lastensuojeluliitto 100 vuotta

MLL 100 vuotta

Kuvassa Oulunkylän MLL:n hallituksen väkeä kirppiksen buffetmyynnissä keväällä 2019. Kuva: Sanna Tuovinen.

Oulunkylän MLL 95 vuotta

Juhlavuotta vietetään erilaisten tapahtumien ja vakiintuneen toiminnan merkeissä. Lokakuussa järjestetään suuret lastenjuhlat, joiden suunnitteluun ja järjestämiseen kaikki ovat tervetulleita mukaan.

Kenraali Mannerheimin Lastensuojeluliiton Oulunkylän osaston perustavassa kokouksessa 10. päivänä tammikuuta 1925 ruotsalaisella yhteiskoululla oli saapuvilla noin 20 henkilöä. Samana vuonna yhdistys kirjattiin yhdistysrekisteriin ja toiminnan tarkoitukseksi ja laaduksi kirjattiin toiminta lastenhuollon ja -suojelun edistämiseksi Oulunkylän kunnassa. 

Jo 95 vuoden ajan MLL Oulunkylän paikallisyhdistys on toiminut alueella tuota tarkoitusta varten. Alusta asti yhdistys on toiminut täysin vapaaehtoisvoimin. Nykyään toimintaa vetää 10 ihmisen hallitus yhdessä useiden muiden vapaaehtoisten kanssa, jotka osallistuvat perhekahvilan, iltaperhekahvilan, isä-lapsi -tapaamisten ja erilaisten tapahtumien, mm. kirpputorien, joulutapahtuman ja suojatiepäivystyksen, järjestelyihin.

Lisäksi MLL Oulunkylä järjestää muskareita sekä tanssi- ja jumppakerhoja alle kouluikäisille lapsille yhdessä palkattujen kerho-ohjaajien kanssa. Toiminnallaan MLL Oulunkylä pyrkii tukemaan lapsuutta ja vanhemmuutta MLL:n arvojen (lapsen ja lapsuuden arvostus, yhteisvastuu, inhimillisyys ja yhdenvertaisuus) mukaisesti sekä tuomaan yhteen alueen lapsiperheitä.

MLL Kirppis maaliskuussa

Jo vuosien ajan MLL Oulunkylä on järjestänyt alueella lastenvaatteiden ja -tarvikkeiden kirpputoria. Tapahtuma on ollut yksi suurimmista yhdistyksen panostuksista, joissa kerätään myös rahaa toiminnalle. Tuotoilla mahdollistetaan erilaisten ilmaisten tapahtumien ja ohjelmien järjestäminen sekä jaetaan stipendejä alueen kouluille. Kirpputorin pitopaikaksi on vakiintunut Oulunkylän ala-aste, jonne mahtuu kymmeniä myyjiä. Kirpputori onkin osoittautunut todella suosituksi ja vierailijoita on muutaman tunnin aikana ollut satoja.

Kirpputoripäivänä on usein ollut muutakin ohjelmaa mm. hevoskärryajelua, poniratsastusta ja VPK:n vierailu. Buffetissa on ollut tarjolla herkkuja ja makkaragrillikin on aina pihalle saatu. Tänä keväänä kirpputori järjestetään lauantaina 14.3.2020 klo 10 – 12.30 Oulunkylän ala-asteella (Teinintie 12) yhteistyössä Oulunkylän ala-asteen vanhempainyhdistyksen (OIVA) ry:n kanssa.

Lastenjuhlat lokakuussa

Vuosi 2020 tulee olemaan merkittävä koko Mannerheimin lastensuojeluliitolle. Järjestö täyttää tänä vuonna 100 vuotta. Ympäri Suomen tullaan juhlavuotta viettämään erilaisin tapahtumin ja tempauksin ja vuosi huipentuu 4.10. vietettäviin Koko Suomen lastenjuhliin. Myös MLL Oulunkylä tulee järjestämään 4.10. suuret lastenjuhlat alueella. Juhlavuoden teema on mukaan kutsuminen ja Oulunkylän MLL kutsuukin alueen toimijoita ja asukkaita mukaan suunnittelemaan ja järjestämään näitä juhlia. Tehdään yhdessä Oulunkylän alueen vuosikymmenen suurimmat lasten, nuorten ja lapsiperheiden juhlat! Toimintaa tullaan organisoimaan myöhemmin tänä vuonna, mutta voit ilmaista yhteistyöhalukkuutesi jo nyt laittamalla yhdistykselle sähköpostia osoitteeseen oulunkylan.yhdistys@mll.fi.

Teksti ja kuva: Sanna Tuovinen

Share