Oulunkyläinen - Pohjoiset esikaupungit

Oulunkyläinen – Pohjoiset esikaupungit -lehti

Uutiset

Pohjois-Pasila rakentuu vauhdilla

Postipuiston peruskiven muuraus

Postipuiston alueen peruskivenmuuraustilaisuus 26.9. Pasila Helsinki, Suomi. Kuva Milka Alanen.

Postipuistoon on jo noussut useita asuintaloja ja entisen maaliikennekeskuksen alueella rakentaminen on käynnistynyt useassa eri kohdassa. Alueelle luvataan suuria vehreitä korttelipihoja ja kylämäistä tunnelmaa. Alue rajautuukin kahdelta puolelta Keskuspuiston metsiin.

Ensimmäisenä ovat valmistumassa Postinkantajan korttelin asuintalot. Asukaspihojen suunnitelmat on saatu arkkitehtuuriopiskelijoille järjestetyn kilpailun kautta. Kortteliin tulee mm. 96 Bonavan rakennuttamaa asuntoa, joissa asuntoja voi yhdistää toisiinsa.

-Postinkantaja 3:ssa hyödynnetään uusiutuvaa energiaa, sillä osa kiinteistösähköstä tuotetaan katoille asennettavilla aurinkopaneeleilla. Asukkaiden iloksi korttelipihalle tulee viljelypalstoja ja -laatikoita, joten salaatit ja yrtit voi viljellä vaikka omalla pihalla. Pihan kruunaa myöhemmin alueen valmistuessa upea korttelipaviljonki, jossa on tilaa monenmoiseen vapaa-ajan toimintaan ja juhliin, sanoo Matti Kuronen, yksikönjohtaja.

Teksti: Susan Wilander

Share

Comments are Closed

Theme by Anders Norén