Oulunkyläinen - Pohjoiset esikaupungit

Oulunkyläinen – Pohjoiset esikaupungit -lehti

Pakilat, Uutiset

In Memoriam Pauli Matikainen

Pakilan Tormaystävät ry:n pitkäaikainen puheenjohtaja Pauli Matikainen kuoli yllättävästi koronaepidemian ensimmäisten uhrien joukossa 3.4.2020. Pauli oli syntynyt 5.10.1940 Kymissä menetettyyn Karjalaan jääneessä Jääsken pitäjässä.

Lapsuutensa hän asui Kokemäellä. Hän kirjoitti ylioppilaaksi Kokemäen yhteiskoulusta ja siirtyi sieltä kalastusopistoon, mikä johti hänet nuoruusvuosinaan työskentelemään Kytäjän kartanon kalastuksenvalvojana. Seuraava askel oli kauppaopisto Lahdessa ja siirtyminen Helsinkiin sekä
työpaikka Hedengren-yhtiöllä työkalumyyjänä. Samalla alalla Pauli pysyi sittemmin oman yrityksensä toimitusjohtajana eläkkeelle siirtymiseen saakka.

Pauli ja hänen tuleva vaimonsa Taru tapasivat 60-luvulla ja solmivat avioliiton 1970. Tarun saatua lehtorinviran Alppilan seurakunnasta nuoripari perusti em. oman firman, joka menestyi. Viideskymmenes avioliittovuosi olisi nyt syksyllä tullut täyteen. Perheen jälkikasvua edustaa Sinna-tytär.

1980- ja 1990-lukujen taitteessa perustettiin kymmenittäin uusia Suomi-Viro seuroja ja luotiin kirkollisia ystävyysseurakuntasuhteita. Pakilan seurakunta solmi silloisen kirkkoherransa Pentti Kivimäen aloitteesta tällaisen suhteen Pakilan ja keski-Virossa sijaitsevan Torman Marian seurakuntien välille. Sen seurauksena perustettiin Pakilan Tormaystävät ry. Pauli tuli alusta alkaen mukaan hallitustyöskentelyyn ja toimi kolmekymmentä vuotta seuran johtotehtävissä, mm. hallituksen puheenjohtajana kuolemaansa saakka.

Yhteistyössä Pakilan seurakunnan kanssa on Tormaystävät Paulin johdolla pyrkinyt tukemaan Torman seurakuntaa. Erityislaatuinen seurakuntayhteistyön hanke oli lihanjalostustehtaan
perustaminen. Makkaratehdas TORPAK toimi Tormassa 1994-2000. Tormaystävät on lisännyt myös pakilalaisten Viro tuntemusta ja on siinä yhteydessä järjestänyt näinä vuosina yhteensä yli 20 bussiretkeä kaikkiin suuntiin Virossa.


Vuonna 2011 Paulille myönnettiin Eesti Evangeelse Luteriku Kiriku Koostöömedal-kunniamerkki ansiokkaasta työstä Viron evankelis-luterilaisen kirkon hyväksi. Monet muistavat Paulin myös lausujana. Monet kerrat hän esiintyi Pakilan kirkossa itsenäisyysjuhlissa ja monissa muissa tilaisuuksissa. Viron ja Torman asia oli kolmenkymmenen vuoden ajan hänen elämässään,
toimissaan ja ajatuksissaan keskeisellä sijalla.

Teksti: Olli Aulio muokannut Tapani Harviaisen kirjoituksesta

Share

Comments are Closed

Theme by Anders Norén