Oulunkyläinen - Pohjoiset esikaupungit

Oulunkyläinen – Pohjoiset esikaupungit -lehti

Blogit, Oulunkylä, Uutiset

Oulunkylä-Seura valmistelee syksyn toimintaa

Pannukakku Marja Markko

Kuva: Marja Markko

Tätä tekstiä en kirjoita tammen alla vaan Rääkkylän Pötsönlahden Sampaanniemessä hyvien ystävieni kotona.  Tänne olen tullut jo parin kymmenen vuoden ajan kesäisin joko perheen kanssa tai yksin.  Päivä keskellä metsää ja puhtaan veden äärellä irrottavat tehokkaasti työarjesta.  Löylyt rantasaunalla ja pulahdus Oriveteen saavat kropan ja mielen rauhallisiksi.

Onhan tänne melkoinen ajomatka, mutta matkalla näen upeita maisemia – ja tylsiä maantielinjauksia.  Itse asiassa olen nyt kesällä ajellut varsin erilaisissa ympäristöissä.  Ahvenanmaa eroaa muista maakunnistamme.  Siellä näkee selkeästi Ruotsin vaikutuksen enkä tarkoita nyt vain kieltä.  Pihat ja pientareet ovat äärimmäisen siistejä ja talot etenkin maaseudulla kuin lifestyle –ohjelmasta.  Kummallista oli vain se, että ketään ei näkynyt kauniisti hoidetuilla pihoilla.  Matkailu ylsi myös länsirannikkoa pitkin Oulun Hailuotoon, joka kauneus ja karuus on lähes henkeäsalpaavaa.

Vaan kotiinhan on aina mieluista palata!  Olin erityisen utelias näkemään miten Mäkitorpantien perunapelloksi muuttunut ajokaista on saatu kuntoon ja miten Raide-Jokerin työ on edistynyt.  No – työtä näkyy vielä riittävän.  Ajokaistat ovat hieman paremmassa kunnossa (nyt elokuun alkupuolella) ja raiteet on laskettu Norrtäljentielle.  Ogelin eteen tulevaa liikennejärjestelyä en kyllä vielä kyennyt hahmottamaan.

Mikäli pandemiatilanne helpottuu eikä rajoituksia kiristetä, pyrimme järjestämään asukastilaisuuden ja jäsenkokouksen syksyn aikana.  Uskon, että saamme kutsuttua mukaan myös Raide-Jokerista ja Oulunkylän kaavoituksesta vastaavia virkamiehiä keskustelemaan kanssamme.  Alueellamme tapahtuu nyt ja lähitulevaisuudessa vielä niin paljon, että meillä kaikilla on runsaasti kysymyksiä ja huolenkin aiheita.

Toivon, että sinun kesäsi on sujunut hyvin ja että voit hyvin. 

Terveisin

Marja Markko

Oulunkylä–Seuran varapuheenjohtaja

PS. Ahvenanmaalainen pannukakku maistui hyvin idyllisen vanhan pihapiirin tunnelmassa Getassa

Share

Comments are Closed

Theme by Anders Norén