Oulunkyläinen - Pohjoiset esikaupungit

Oulunkyläinen – Pohjoiset esikaupungit -lehti

Kulttuuri, Pakilat, Uutiset

Pakila-Seuralle arvokas taidelahjoitus

Taidelahoitus Pakila-Seuralle

Leena Lukkari esittelee Tapio Lehtosen maalaamaa taulua Pakin talosta. Kuva: Esko Lukkari.

Taidemaalari Tapio Lehtosen perikunta lahjoitti liki 30 Pakilan ja Oulunkylän historiaan liittyvää maalausta.

Pakila-Seura on saanut arvokkaan Pakilan paikallishistoriaan liittyvän taidelahjoituksen. Taidemaalari Tapio Lehtosen (1905 – 1998) perikunta on lahjoittanut seuralle liki 30 Lehtosen pitkällä urallaan maalaamaa työtä.

Lehtonen eli ja asui Pakilassa Kansantie 15:ssa koko elämänsä ajan. Hän osallistui etenkin 1960- ja 70-luvuilla hyvin aktiivisesti myös Pakila-Seuran toimintaan ja oli mukana suunnittelemassa muun muassa seuran logoa. Hän sai 85-vuotispäivänään vuonna 1980 Pakila-Seuran viirin numero 1 tunnustuksena seuran hyväksi tekemästään työstä.

-Erityisen iloisia olemme taiteilijan Pakin talosta maalaamasta taulusta. Se asetetaan pysyvästi näkyville Pakin talon seinälle. Hän on maalannut myös taulun ja tehnyt mustavalkoisia piirroksia Pakila-Seuran vuonna 1972 järjestämästä Pakilan syntyhistoriaan liittyvästä tapahtumasta historiallisine hahmoineen, Pakila-Seuran puheenjohtaja Raimo Rahkonen sanoo.

Seura suunnittelee Lehtosen töistä kertovaa näyttelyä mahdollisesti Pakin talolle. Se olisikin toinen Lehtosen töiden näyttely talossa, sillä vuonna 1978 töitä oli Pakin talossa esillä.

Rahkonen kiittää taiteilijan perikuntaa ja etenkin lahjoituksen käytännön järjestelyistä vastannutta toimittaja Leena Lukkaria, joka on Tapio Lehtosen lapsenlapsi.

Pakila-Seura järjesti taulujen luovutustilaisuuden kakkukahveineen Pakin talolla 14.10. ja Leena Lukkari oli paikalla perikunnan edustajana. Tilaisuudessa Leena Lukkari kertoi isoisästään ”ukista” ja hänen henkilöhistoriastaan.

Tapio Lehtosen isä oli kilpimaalari ja ay-aktiivi Svante Lehtonen. Svante Lehtonen oli kulttuurista ja taiteesta kiinnostunut henkilö. Hän huomasi poikansa taiteellisen lahjakkuuden jo lapsena ja ”puhui” Leena Lukkarin mukaan poikansa Ateneumin piirustuskouluun epäviralliseksi oppilaaksi tämän ollessa vasta 14-vuotias. Myöhemmin hän jatkoi taideopintoja Taideakatemiassa 1919–1923.
-Ukkia opetti siellä muun muassa Marcus Collin ja Collinin vaikutus näkyykin hänen töissään, Lukkari sanoo.

Lehtosen töitä oli 1920-luvulla esillä useissa taiteilijoiden yhteisnäyttelyissä ja yksityinen näyttely muun muassa Kumlinin taidesalogissa. Pohjoismaiden Yhdyspankki ja Kansallis-Osake-Pankki ostivat häneltä useita töitä kokoelmiinsa. Myös kaupunginmuseo hankki kokoelmiinsa pari hänen työtään. Hän maalaisi useita muotokuvia lisäksi tilaustöinä. 

Lehtonen sai palkintoja töistään sekä taidemaalarina että myöhemmin myös mainosten ja logojen tekijänä.

Tapio Lehtonen ei hankkinut elantoaan kuitenkaan taitelijana. Hän kouluttautui maalariammattikoulussa kilpimaalariksi ja toimi kilpimaalausyrittäjänä 1950–1980. Vuonna 1949 Lehtoselle myönnettiin mestariarvo. Hän toimi myös tekstauksen ja kilpimaalauksen tuntiopettajana Maalariammattikoulussa vuosien ajan.

Esimerkiksi Pakin talossa on hänen maalaamansa talon henkilöhistoriasta kertova kyltti. Hän oli maalannut ja numeroinut myös Helsingin Olympiastadionin vanhat puupenkit.
-Paavo Nurmi oli yksi hänen asiakkaistaan ja Nurmi oli ukin mukaan nuuka rahoistaan, Lukkari kertoo.
-Hän maalasi paljon Pakilan ja Oulunkylän taloja ja ympäristöä. Alueen läpi virtaava Vantaanjoki oli myös yksi hänen lempikohteistaan, Lukkari sanoo.

Lehtosella ei ollut taiteellisia esikuvia tai hän ei ainakaan niistä puhunut. Norttia polttanut maalari ei matkustellut mitä nyt kerran sanoi Neuvostoliitossa käyneensä ”ilman passia” sotavuosina.
-Hän oli naimisissa Rauhan kanssa ja perhettä kohtaisi tragedia, kun perheen ainoa tytär Anneli kuoli äkilliseen sairauteen vain kolmevuotiaana. Ehkä minä muistutin häntä Annelista, koska hän maalaisi minusta kolme muotokuvaa. Yhden lapsena, yhden teininä ja yhden aikuisena, Lukkari sanoo.

Tapio Lehtonen kuoli Suursuon sairaalassa vuonna 1998.

Teksti ja kuva: Esko Lukkari

Share

Comments are Closed

Theme by Anders Norén