Gnistanille mennyt vuosi oli mieltä kohottava. Seura valittiin Suomen Palloliiton Helsingin piirin vuoden 2016 seuraksi. Samoin seuran pääsy Palloliiton laatujärjestelmän 2. tasolle johti loppuvuodesta myös seuran pääsyyn Sinettiseuraksi, mikä on Valon ja urheilun lajiliittojen toimintamalli. Se rakentuu lapsen ja nuoren parhaan edistämiselle – lapsen kasvun ja kehityksen tukemiselle sekä lapsuuden kunnioittamiselle.
Lasten, nuorten ja aikuisten kaikilla tasoilla tapahtuvan liikuntatoiminnan lisäksi Gnistanin kilpajalkapallo meni vuoden aikana taas aimo harppauksen eteenpäin. Menestystä tuli enemmän kuin koskaan, kaikissa ikäluokissa. Kirsikkana kakun päällä oli tietysti edustusjoukkueen pääsy, huikean karsintadraaman päätteeksi, maan toiseksi korkeimmalle sarjatasolle, Miesten Ykköseen. Siellä on myös päätetty pysyä, minkä eteen tehdään, manageri Antti Uusitalo etunenässä joukkueensa kanssa, uutterasti töitä.
Gnistan on viime vuodet määrätietoisesti kehittänyt valmennustoimintaansa ja vuosi sitten käyttöön otettua uutta, eri tasoille suunniteltua valmennuslinjaa on jalkautettu joukkueisiin sekä valmentajille. Valmennuspäälliköiden Mika ’Billy’ Kokon ja Kaius Krabben rinnalle valmennuksen toimivuudesta ja koordinoinnista vastaavaan troikkaan on tullut Savonlinnasta joensuulaislähtöinen Markus ’Kema’ Ihalainen, jonka panos kasvaa entisestään hänen tultua hyväksytyksi UEFA A- ja Valmentajan ammattitutkinto -koulutukseen Eerikkilään. Kema on merkittävä lisä Gnistanin juniorivalmennustoimintaan.
Seura on jo vuosia satsannut nuorten valmentajien koulutukseen oppisopimuksilla Pajulahden urheiluopiston kanssa UEFA B- ja liikuntaneuvoja -koulutusten muodossa.
Laadukasta liikuntaa kaikille
Alkaneena vuonna jalkapalloa ja elämää tarjoavan Gnistanin tähtäimessä on Laatujärjestelmän taso 3. Tavoitteina on jatkaa seuran kehittämistä linjalla, jolla jalkapalloa pääsee pelaamaan kaikilla tasoilla, niin harrastaen kuin kilpaillen. Seura satsaa nuorten liikuntakipinän säilyttämiseen ja laadukkaan kilpailullisen pelaajapolun luomiseen sitä haluaville, aina korkeimmalle sarjatasolle asti.
Aikuistenkaan liikunnan tarvetta ei ole unohdettu. Suuren suosion saaneiden aikuisten futiskoulujen jatkoksi aloitettuihin ja koko talven jatkuviin pelailuihin on osallistunut kiitettävästi innokasta ja valmentajien mukaan tosi mukavaa porukkaa. Mukaan pelailuihin pääsee pitkin talvea ja keväällä on taas luvassa uusi aikuisten futiskoulu. Nuorille on myös luvassa omat, matalan kynnyksen pelailut keväämmällä.
Gnistanin kerhot aivan nuorimmille toimivat koko ajan. Niihin voi mennä mukaan koska vain ja katsoa meininkiä muutaman kerran, että varmistuu toiminnan sopivuudesta. Gnistan on myös perustanut uuden joukkueen 2010 ja 2011 syntyneille tytöille. Lisäinfoa kaikki jalkapallosta kiinnostuneet tervetulleiksi toivottavasta seurasta voi käydä hakemassa nettisivulta www.gnistan.net.
Teksti: Risto Karvonen
Leave a Reply
You must be logged in to post a comment.