Oulunkylän seurakunnan blogi: Kesä on mielen tila

– Ei ainakaan vielä sada lunta, naapuri tuumi, kun astuimme yhtä aikaa pihalle porraskäytävän ovesta. Toukokuun säästä on tullut kansallinen vitsi. Kirkon musiikkijuhlien toukokuista juhlamessua harjoiteltaessa papit pohtivat, onko romanttista vai kamalaa, jos lumihiutaleita putoilee hiljaa ehtoollismaljaan Senaatintorilla ja haittaako, jos valkoisen alban alta vilahtavat punaiset kumisaappaat.

Kesäsää on vielä arvoitus. ”Herra tietää, muttei kerro”, kuuluu sanonta. Jos yllätysten linja jatkuu, saammekin ehkä kuuman kesän. Jos tämä sama lattea meininki jatkuu, juhannus on jouluaattoa kylmempi. Jos olisimme muinaisia ihmisiä, miettisimme varmaan, mitä nämä säät tahtovat meille näin yhteiskuntana kertoa.

Mutta yhtä kaikki, kesä tulee ja se on yleensä talvea vähälumisempi. Silloin Stadissa lähdetään ulos vaikka toppatakissa ja hampaat irvessä. Ei sisätiloja enää enempää kestä. Puut alkavat vihertää, joten on päästävä puistojen nurmikoille ja rantakallioille ja metsään. Sielu suorastaan vaatii sitä. Eikä ihme, sillä luonnon vehreys hoitaa ihmistä. Kuulemma luonnosta saadut mikrobit tekevät elimistölle hyvää. Stressaantuneen pintahengitys syvenee. Ruutujen ääressä uupuneet silmät lepäävät, kun katse ulottuu kauas horisonttiin. Metsän ja ruohon tuoksu hivelee aisteja. Ja jos se aurinkokin pilkahtaa lämmittämään, D-vitamiini alkaa hyrrätä suonissa.

Näin papillisesti voisi sanoa, että luontohan on ihmisen alkukoti. Siksi sinne paluu on vanhaan yhteyteen palaamista – niin kuin löytäisi juurensa uudelleen. Mikä olikaan tuon kasvin nimi? Ja katso, tuolla juoksee eläin! Luonnossa kulkeva imee itseensä uudenlaista elinvoimaa, ja ajatukset selkenevät. Mitä minä oikeasti ajattelen? Mitä minä tahdon? Kuka oikein olenkaan? Miksi olen antanut rasittaa itseäni liikaa? Näitä voi miettiä metsän kuiskiessa korvaan. Itse Luojakin on luontonsa kuiskeessa läsnä. Hänellekin voi kysymyksensä osoittaa, kun makoilee nurmikolla ja katselee puun lehvästöjä ja pilvilampaita. Ajan kanssa hiljaa ollessa saattaa kuulla myös vastauksia.

Kesän tullen kirkkokin kuulee luomakunnan kutsun. Se keventää viikoittaista ohjelmarumbaansa ja astuu ovesta ulos luontoon. Suvivirret kajahtavat kaihoisasti. Päiväpiirit ja perhekerhot taukoavat, tilalle tulee yhteisiä retkiä ja leirejä. Oulunkylän kirkon pihalla grillataan ja juhlitaan juhannusta. Maunulan uurnalehdon hartaushetkissä ollaan paitsi luonnon, myös ikuisuuden äärellä.

Mutta entä jos ne säät ovatkin koko kesän kylmät? Ei se mitään. Suomalainen kesä on ennen kaikkea mielen tila.

Freija Özcan

pastori

Oulunkylän seurakunta