Oulunkyläinen - Pohjoiset esikaupungit -lehti

Kulttuuri, Oulunkylä, Uutiset

Oulunkylän yhteiskoulussa tehdään musikaalia

OYK Satu Mäkinen

OYK:n musikaaliharjoitukset. Kuva: Satu Mäkinen.

”We’re all in this together”,  High school musical kiteyttää musikaaliproduktion ytimen.

Musikaaliproduktion tekeminen perustuu täysin yhteistyölle. Vaikka sanassa esiintyykin ”työ”, sen voisi laskea ennemminkin yhteisharrastukseksi. Musikaalia tehdessä voi paeta kouluarkea – ja stressiä – tekemään jotakin itselleen mielekästä.

Oulunkylän yhteiskoulu tuottaa tänä syksynä musikaalin, jonka aiheena on nuoret Suomessa vuonna 2017. Tällainen jättiproggis vaatii ison porukan ja paljon aikaa. Pitkin kevättä ja syksyä tiimi onkin lyönyt viisaat päänsä yhteen ja rakentanut kokonaisuutta. Kompromissien tekemisen taito on tärkeää, kun jotain tehdään yhdessä. Välillä ideat eivät nappaa yhteen, mutta sitten niitä lähdetään soveltamaan ja muokkaamaan tarinaan sopiviksi.

Musikaalia tekemässä on melkein sata nuorta ja opettajaa. Kaikki tuntuvat tulevan keskenään toimeen, niin kliseiseltä kuin se kuulostaa. Parasta musikaalin teossa onkin avoin, luova ja positiivinen asenne, jota kaikki ovat osoittaneet toisilleen.

On myös eri asia tehdä työtä omasta vapaasta tahdosta kuin pakotettuna. Sen täytyy osaltaan selittää kaikkien huippuasenne ja taito sekä antaa että vastaanottaa rakentavaa kritiikkiä. Työ halutaan tehdä yhdessä, jotta siitä tulisi mahdollisimman hyvä. ”Tärkeintä ei ole itse lopputulos vaan tekeminen”, kuulee usein sanottavan. Se ei ole pelkkää puhetta. Jotta lopputulos voisi olla hyvä, tekemisenkin täytyy olla.

Musikaali on hieno kokemus, josta jää varmasti monta uutta ystävää, kokemuksia, dvd sekä kurssit, jotka sitä tehdessä suorittaa. Hauskuudesta siis palkitaan… ei tyypillistä opiskelua. Nämä ovat niitä hetkiä, joita muistelee kiikkutuolissa vanhana. Jos hyvin käy, silloin OYK on jo tekemässä Suomi 150 -juhlavuoden musikaalia.

Oulunkylän yhteiskoulun musikaalin esitykset ovat viikolla 46.

Teksti: Iida Ikkelä

Kuva: Satu Mäkinen

Share