Oulunkyläinen - Pohjoiset esikaupungit -lehti

Oulunkylä, Uutiset, Veräjämäki

Lasten ideat näkyvät päiväkodin toiminnassa

Heikkaleikkejä Aidassa

Elias Ilomäki (vas.) ja Joonas Merjovirta valmistamassa hiekkakakkuja. Kuva: Riikka Immonen/Aida

Elokuun alussa Veräjämäen Runoilijanpolulla avasi ovensa uusi Norlandia-päiväkoti Aida. Päiväkodin väki on tutustunut pikkuhiljaa Veräjämäen kauniiseen ympäristöön. Erityisesti upeasta lähimetsästä on tullut niin lasten kuin aikuistenkin suosikki.

Haravointia Aidassa

Joonas Merjovirta ja Fanni Liuski haravoimassa. Kuva: Riikka Immonen/Aida.

Aidassa luonto on tärkeä osa arkea. Joka viikko päiväkodin isot ja pienet lapset siirtyvät päiväkodin pihaksi remontoidusta Runoilijanpuistikosta lähimetsään retkeilemään ja leikkimään. Lapset oppivat päiväkodissa käyttämään erilaisia luonnontutkimusvälineitä. Kiikareilla tähystellään lintuja ja oravia, luupeilla pienempiä ötököitä tai tutkitaan vaikka puunrunkoa. Pieniin purkkeihin voi kerätä mukaan metsästä löytyneitä aarteita tai rantavettä. Lähimetsästä on löytynyt mustikoita ja vadelmia lasten maisteltavaksi ja marjapiirakan täytteeksi asti. Metsässä on tutkittu innokkaasti myös kotiloita ja löydetty hienoja keppejä ja käpyjä.

-Täällä on upea retkeillä lasten kanssa. Äskettäin kävimme Pikkukosken rannassa ja kiipesimme läheiselle kalliolle. Luonnossa lapset oppivat myös liikkumaan monipuolisesti, lastentarhanopettaja Emilia Laine kehuu.

Aidan väki kiittelee ystävällisiä asukkaita, jotka ovat retkillä pysähtyneet tervehtimään päiväkotilaisia. Kenellekään henkilökunnasta Veräjämäki ei ole ennestään kovinkaan tuttu ja asukkailta on tullut mukavia vinkkejä lähiympäristön hyödyntämiseen.

-Päiväkodissa on ollu tosi kivaa, mä oon saanu värittää ja tykkään leikkii. Tykkään leikkii myös lääkärileikkii ja maalata. On kiva ollu keinua ja leikkiä tossa pihalla. Oon saanut uusia kavereita. Aikuiset on kivoja, kertoo Fanni, 4, tuntojaan päiväkodin alusta. Hän odottaa innolla myös tulevia vohvelikestejä, jotka hän ideoi viikko-ohjelmaan.

-On tärkeää, että lasten ideat näkyvät ja kuuluvat päiväkodin toiminnassa. Tämä on lasten paikka ja haluamme, että lapset saavat muokata oppimisympäristöjä mieleisekseen, lastentarhanopettaja Emilia Laine korostaa.

Aida on pieni, kahden ryhmän päiväkoti. Se on vastakohta nykyiselle kehitykselle, jossa rakennetaan jopa satojen lasten päiväkoteja.

-Meillä on mahdollisuus tarjota yksilöllisempää hoitoa ja pieni päiväkoti tarkoittaa myös, että tunnemme lapset ja perheet paremmin. Kohtaaminen on kaiken perusta. Meillä on hyvä tunnelma, lastenhoitaja Tomi Julkunen kertoo.

-Päiväkodissa on hyvä olla, koska täällä saa hyvää ruokaa, Elias, 3, perustelee.

Pian Aidassa käynnistyy myös Moomin Language School, englannin kielen digitaalinen opetusohjelma. Siihen pääsevät mukaan yli 3-vuotiaat lapset.

-Mä osaankin jo espanjaa, niin kuin buenos tardes ja hola ja olis kiva oppia englantia, Elias kertoo.

-Digi- ja mediakasvatuksessa on tärkeää nähdä lapsi aktiivisessa roolissa toimijana. Lapsi ei ole vain passiivinen vastaanottaja, vaan voi oppia ja tuottaa omaa sisältöä esimerkiksi ottamalla kuvia ja videoita merkityksellisistä asioista, Emilia Laine pohtii.

Luonnon tutkimisen ja ympäristökasvatuksen lisäksi Aidassa painotetaan myös tunnetaitojen tärkeyttä.

-Opettelemme yhdessä antamaan tunteille ja erilaisille oloille nimiä. Empatiataidot ja toisten huomioiminen ovat tärkeitä ja korostuvat tänä aikana, kun viestintä ja kohtaamiset tapahtuvat enenevästi myös virtuaalisesti. Läheisyyttä ja sylittelyä ei voi toteuttaa etänä, Emilia Laine toteaa.

Päiväkoti Aida kutsuu kaikki lähialueen asukkaat tutustumaan päiväkotiin ja sen toimintaan yhteisen Sadonkorjuujuhlan merkeissä 7.10 klo 10-12.  Juhliin saa halutessaan pukeutua naamiaisasuun.

Teksti ja kuvat: Riikka Immonen

Share