Kaupunginosa on tehty ihmisten kokemuksista ja niistä syntyneistä tarinoista. Joku on elänyt Maunulassa viisikymmentä luvulta saakka ja joku on vasta sinne muuttanut. Joku käy siellä kaupassa, töissä tai nuorisotalolla, jollekin se on kotiseutu muistoineen ja moni elää siellä juuri nyt elämänsä tärkeimpiä hetkiä. Maunulaan mahtuu monenlaisia tarinoita, joilla on mahdollisuus tulla kuulluksi ja näkyväksi Maunula-talon esityksessä.
Tarinoita Maunulasta on Mosaiikkiteatterin tarinateatteriesitys, joka nähdään Maunula-talossa marraskuun viimeisenä päivänä. Tarinateatterissa tehdään näkyväksi improvisoiden näyttelemisen ja musiikin keinoin yleisön kertomia tarinoita tai tuokiokuvia omasta elämästä. Käsikirjoittajana toimii siis yleisö. Katsojilla on mahdollisuus kertoa, mutta myös vain katsoa ja kokea.
Mosaiikkiteatteri on toiminut monen vuoden ajan Maunulan alueella ja muualla erilaisten yhteisöjen, aikuisten vertaisryhmien, perheiden, nuorten ja vanhusten kanssa tehden tarinateatteria ja draamaa. Tarinoita Maunulasta on Helsingin kulttuurikeskuksen tukema esitys, jonka tarkoituksena on antaa välineitä alueen asukaslähtöiseen toimintakulttuuriin ja syventää yhteisöllisyyttä lisäämällä vuorovaikutusta eri ikäisten ihmisten välillä. Paikalle ovat lämpimästi tervetulleita kaikki kiinnostuneet.
Teksti: Leeni Siikaniemi
Puheenjohtaja
Mosaiikkiteatteriyhdistys
ja Mosaiikkiteatterilaiset
Tarinoita Maunulasta -esitys torstaina 30.11. klo 18-19 Maunula-talon Metsäpuro-salissa. Tapahtuma on maksuton.