Oulunkyläinen - Pohjoiset esikaupungit -lehti

Blogit, Kulttuuri, Oulunkylä, Uutiset

Blogi: Varttuneita mietteitä

joulukuusi

Skrivailen tätä stooria lokakuun lopussa. Radiossa ovat uhkailleet, että ensi yönä stikkaa ekat snöget.  Bilikan alle olisi pitäny duunaa talvirenkaat, mutta jokaisessa palvelumestassa oli ainakin 50 bilikan jono. Vanha gubbe ei oikein pääse polvilleen eikä ainakaan siitä kunnolla ylös. Ja siksi pyörien allepano ei oikein onnaa. Taidanpa siis ajella tarvittaessa kuusnelosella ja stogella. Ne skulaa hyvin. Ja sehän on ekoakin.

Mulla betras fiilis syyskuun lehden ilmestymisen jälkeen. Treffasin muutaman tyypin, jotka sano että ihan snyge stoori sulta siinä Oulunkyläisessä.

Mä skrivaan näitä ihan omaksi huvikseni. Taustalla saattaa olla, että aikanaan stuiduskabojen aineestani Ressun silloinen reksi Lauri Nukari sano, että se on korkeemmassa kädessä. Älä Anttila odota liikoja. Enpä siis ventannut hirveitä, mutta A siitä silti tuli. Armo tuli siis ylähältä.

Sen jälkeen oon joutunu skrivaan kaikenlaista juttua eloni aikana. Ja aina on mielessä, että ollaankohan yhä edelleen korkeemman handussa. Bamlaamiseen verrattuna stoorien skrivaaminen on iisimpää, kun juttua voi vääntää ajan kanssa. Puhuessa erilaiset sammakot tulee helposti suusta. Skrivatessa  sammakot kundee dilkkaan  lähimpään lätäkköön veks öögasta.

Joulukin alkaa olla dörtsillä. Moni meistä funtsaa, miten sitä saisi irti hyvää mieltä sekä ittelle että muulle jengille. Muutama snadi vihje tähän mestaan.

Tsöbatkaa lahjat jo marraskuussa ja pankaa ne hyvään jemmaan ettei sklidit ja muut hermohesset niitä finnaa.

Tulkaa hakeen joulukuusi leijonien myyntipisteestä Ogelin sisäpihalla. Treffaatte hauskan kaheleita staroja ja fyrkat menee ogelilaisen nuorison harrastusten tukemiseen.

Seurakunta järkkää monta erilaista tilaisuutta ja juttua joulukuussa. Sen kautta voit myös jelppaa joulun viettoa siellä, missä fyrkat on tiukalla. Kirkoissa ”Kauneimmat joululaulut” tilaisuuksissa takuulla tulee mieleen kliffoja muistoja.

Joulupukin vermeetkin tsekkasin jo komerosta. Tuli luvattua, että yhden keikan heitän tänäkin vuonna.

Joulupukkiura alkoi kun meidän jätkät oli ihan snadeja. Rivarinaapurin kanssa homma hoitu. Mä vedin ekaksi mun faijalta jääneen sisäturkin väärinpäin vendattuna päälle, punainen kaulaliina vyöksi, parran ja viikset kummarinauhalla naamalle ja Nikita karvagotsan päähän. Ja siiten naapurin likkoja lahjomaan.

Sitten ulos, vermeet ulkorappusille ja itte vislaten himaan. Kohta omaan dörtsiin hakkas joulupukki samoissa kledjuissa.

Muutaman vieraan keikankin duunasin. Kinkkisintä niissä oli muistaa skidien nimet. Kun sitä ittekin snadisti spennas, niin oli vaikeeta kelaa, että oliks toi Ville vai Kille. Lahjat tuli kuiteskin aina jaettua. Siitä itse asiassa skidit itte piti huolen.

Hyvää Joulun aikaa kaikille ja olkaa kiltisti.

Raimo Anttila

Share