Oulunkyläinen - Pohjoiset esikaupungit -lehti

Pakilat, Uutiset

Pakilan Brasserie

Pakilan Brasserie House of Sandwiches

Pakilan Brasseriessa syö hyvin rennossa tunnelmassa. Kuva: House of Sandwiches.

House of Sandwiches -ravintolaan astuessani mieleeni tulee aina belgialainen kortteliravintola; rentoa ja mutkatonta, mutta listalla korkealaatuisia raaka-aineita. Herkullinen ruoka ja runsaat annokset antavat lisäpontta vertailulle.

Jaana Höri perusti brasserien Pakilaan reilu vuosi sitten. Hänellä oli pitkään ollut ajatuksissa tuoda esikaupunkialueelle kunnon ravintola – sellainen, johon voi poiketa töiden jälkeen ja saada hyvää ruokaa mukavassa ilmapiirissä. Esikuvana olivat USA:n itärannikon ravintolat.

House of Sandwiches on toiminut jo parinkymmenen vuoden ajan catering-puolella. Se muodostaakin yrityksen myynnistä suurimman osan.

-Aloitimme 90-luvun lopussa Yrjönkadulla. Silloin asiakkaina oli eniten mainostoimistoja, jotka tilasivat ruokia kokouksiin. Aluksi tilaukset vietiin perille jalan, mutta pian asiakaskunta laajeni niin, että piti hankkia auto kuljetuksia varten, Jaana Höri sanoo.

Muutama vuosi sitten tuli ajankohtaiseksi siirtyä myös ravintolapuolelle. Kiinteistövälittäjä esitteli Hörille Pakilan toimitilat, joissa oli mahdollisuus kahteen toisiaan tukevaan toimintaan.

Ensivaikutelmaa isompi

Intiimin ravintolasalin takana onkin paljon suurempi keittiötila, jossa valmistetaan sekä cateringtuotteet että ravintolan annokset. Kun House of Sandwiches muutti kiinteistöön, tila remontoitiin lattiasta kattoon uudelleen. Jaana Höri suunnitteli sen vastaamaan yrityksensä tarpeita.

-Toimistotilaa jäi kuitenkin sen verran vähän, että luovempi suunnittelu tapahtuu useimmiten meillä oman keittiönpöydän ääressä, Jaana Höri sanoo nauraen.

Normaaliviikolla yritysasiakkaita on noin 30, tilauksia tulee esimerkiksi kokous- ja seminaaricateringeihin. Pikkujoulusesonkia varten on omat ruokalistansa. Asiakaskunta on vuosien myötä vaihtunut lakiasiantoimistoihin ja järjestöihin.

Vaihtuva à la carte

Ravintolan ruokalista vaihtuu sesongeittain. Tällä kertaa söimme uudelta à la carte -listalta alkupaloiksi myskikurpitsakeittoa ja punajuuririsottoa, jotka olivat kummatkin täyteläisiä ja maukkaita. Lämmin leipä ja merisuolalla maustettu voi täydensivät hienosti makuja. Pääruoaksi valitsimme ankkaa haudutetulla punakaalilla ja BBQ pulled pork sandwichin wasabimajoneesin ja paksoi-retikka coleslawn kanssa. Ankka oli suussa sulavan pehmeää ja punakaali toi makeudellaan siihen mukavan kontrastin. Höyrytetty sämpylä oli mielenkiintoinen tuttavuus, mutta wasabimajoneesi paksoi-retikka coleslaw varasti kyllä shown. Annokset ovat reiluja ja pelkkä alkuruoka-annoskin riittäisi pienempään nälkään. Jälkiruoaksi söimme omenapannakottaa ja suklaaviettelystä. Suklaaviettelys karhunvatukoilla vei todella kielen mennessään.

Saapuessamme klo 17 aikoihin muita asiakkaita oli parissa pöydässä, klo 18 jälkeen ravintola oli jo täynnä ja ihmisiä kävi tasaisesti myös ostamassa sandwichejä mukaan. Asiakaskunta onkin hyvin monimuotoista. Aamu alkaa usein yritysasiakkailla, jotka tulevat aamiaisbuffettiin ja pitämään samalla palaveria. Lounasaikaan paikalla on lähistön asukkaita sekä lapsiperheitä. Illalla pariskunnat ja kaveriporukat nauttivat à la carte -listasta ja sandwicheistä.

-Monet ovat sanoneet, että älkää vain lähtekö pois, koska tällä alueella ei ole muita vastaavia paikkoja, Jaana Höri sanoo. House of Sandwiches onkin lunastanut paikkansa Pakilan olohuoneena.

Teksti: Susan Wilander

Share