Ismo Alanko on oikeassa. ”Rakkaus on ruma sana, kaipaus soi kauniimpana.” Äänteiden näkökulmasta suomen kielen rakkaus on sorahtava ja kova. Se on kaukana kuulaiden syysöiden kaihosta tai utuisten haaveiden hellästä huomasta. Rakkaus todella on ”sanahirviö” ja ”runojen raiskaus”.
Mutta ehkä rakkautta merkitsevän sanan ei tulisikaan olla sulavan sointuinen. Eihän rakkauskaan ole ”pelkkää syvää tunnetilaa, hyvää hekumaa”.
Ainakin kristinuskon mukaan Jumalaa tulee rakastaa yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseä. Tällainen rakkaus näyttää koko maailman tietyssä valossa, kehottaa toimimaan tiettyjen arvojen ohjaamana. Se ei ole koskaan vain yksityisasia. Se ei rajoitu makuuhuoneiden tai ravintolapöytien aistikkaaseen hämärään. Rakkaus on myös yhteiskunnallinen – jopa poliittinen – asia.
Filosofi ja historioitsija Jonathan Glover on kirjoittanut ranskalaisen Le Chambonin kylän asukkaiden toiminnasta toisessa maailmansodassa. Aikana, jolloin natsi-Saksa kokosi juutalaisia järjestelmällisesti keskitysleireille, piilottivat asukkaat yli viisi tuhatta juutalaista ympäri kylää ja läheistä maaseutua.
Glover analysoi, etteivät Le Chambonin kylän ihmiset ajatelleet olevansa sankareita. He ajattelivat ainoastaan täyttävänsä jokaiselle kunnon kristitylle kuuluvan velvollisuuden. Kristillisyytensä vuoksi he eivät voineet kieltäytyä antamasta ruokaa, lämpöä ja suojaa sitä tarvitseville muukalaisille. Kyläyhteisöllä oli vahva moraalinen perusta: ”Ihmiset, jotka halusivat säilyttää itsekunnioituksensa, eivät voineet etääntyä kovin kauas yhteisön yhteisestä sitoutumisesta kristilliseen lähimmäisenrakkauteen.”
Le Chambonin tapauksen valossa on selvää, ettei rakkaus useinkaan ole helppoa. Rakkaus vaatii taipumista totuuden ja hyvyyden palvelukseen. Äärimmillään rakkaus voi viedä jopa hengen.
Englannin kielen ”love” ja saksan ”liebe” ovat pehmeitä ja kauniita, mutta ne eivät tavoita stressihikeä, eivät orjantappuroita. Ruotsin ”kärlek” tulee jo lähemmäksi.
Väitän, että Le Chambonin kyläläisten toiminnassa meille näyttäytyy suomen kielen rakkaus. Rujoutta pelkäämätön, tinkimätön rakkaus. Rakkaus, joka ehdottomine vaatimuksineen voi todella tuntua ”kirosanan kaltaiselta”.
Mutta kuten Ismo Alanko tiivistää: ”Pahan sanan surmaamalla huolet hukuttaa jos vois – tekisin sen heti! Liian paljon kaunista kai kuolis silloin pois”. Me tarvitsemme Le Chambonin kyläläisten rakkautta, me tarvitsemme sanahirviötä. Sitä kaikkein kauneinta.
Lauri Kemppainen
Kirjoittaja on rap-artisti, pastori ja teologian tohtori.
