No niin, minähän en siis ole mikään viherpeukalo. Kaktukset kuolee ja ilmakasvitkin sain kuiviksi kuin korput. Yrtit pysyvät kesällä hengissä vain kun ostan ne kukoistavina ruokakaupan hyllystä ja länttään parvekkeelle kukkaruukkuun. Olenkin viimevuosina suosinut lähinnä heiniä – niitä en saa hoidettua hengiltä. Hoitaminen on siis se ongelma, joko liikaa tai ei juuri lainkaan. En todellakaan ole saanut äitini geenejä, joka sai kukat virkoamaan vain toteamalla ”josset sie ens yönä kuki, mie heitän siut roskiin”. Kokeiltu on – ei toimi meikäläisellä.
Vaan nyt löytyi helppo tapa kasvattaa tomaatteja! Hesarissa oli juttu kuinka rupsahtaneista pikkutompeista voi kasvattaa uusia taimia. Tätä on kokeiltava etenkin kun kulhossa nahistuu hyvää vauhtia puolen tusinaa tarkoitukseen sopivaa aihiota. Siispä pari pikkuruukkua ja kaktusmultaa. Leikkasin tomaatit kiekoiksi ja hautasin ohuen multakerroksen alle. Purkit tarjottimelle, läpinäkyvistä iturasioista kannet ja valoisalle pöydälle. Parin viikon päästä pitäisi näkyä jotain vihreää, joista terhakkaat tyypit istutetaan uusiin purkkeihin ja ne pääsevät aikanaan parvekkeen lämpöön. Ja kesällä korjataan satoa. No – se jää nähtäväksi. Kerron sitten teille oli tulos mikä tahansa.
Ja kun kerran pääsin vauhtiin aion saada krassin siemenet itämään. Sain ne viime kesänä hyvän ystäväni äidiltä, joka asuu Rääkkylässä Voiniemen kartanossa. Tämä rouva on aivan uskomaton! Hänen puutarhansa pursuaa upeita kukkia, marjapensaita ja hedelmäpuita renesanssimaisen vehreässä ympäristössä. Aina hänen luonaan käydessäni istuskelen pitkiä aikoja kiviaidalla nauttien tuoksuista ja ympäristön rauhasta. Se meditatiivinen tunnelma säilyy pitkään mielessä ja aisteissa. Sammaleisen kiviaidan takana on muuten suurimmat kanttarellimättäät, joita olen ikinä nähnyt. Ensin poimit sen verran, että saat saappaille paikat ja sitten ämpärit täyteen. Todellinen sienitaivas!
Mukavaa kevään odotusta teille kaikille ja toivottavasti tavataan huhtikuisessa asukasillassa.
Marja Markko
Oulunkylä-Seuran pj
