Juhannusmäen huviloissa toimineen Oulunkylän kylpylän, pensionaatin ja ravintolan perustaja rouva J. C. Maexmontan kuoli sokeritautiin keväällä 1903.
Melko pian alueen taloineen osti asemapäällikkö Albert Wickman, sijoittaen niihin varakkaan rouvansa Amalia Josefinan (Joce) perintörahoja. Wickman itse isännöi pensionaattia ja kylpylää, joka oli aikaisempaa vaatimattomampi. Ravintolanpitoon ei Wickmanien ammattitaito riittänyt. Ravintola, joka 1905 nimettiin Oulunkylän Seurahuoneeksi, oli vuosittain vuokrattu eri ravintoloitsijoille.
Seurahuoneen talon ja sen ympärille lohkaistun Emilienlundin palstan ostivat 1906 ravintoloitsijat Arvid ja EmiliaTörnberg. Leskirouva Emilia Törnberg jatkoi ravintolatoimintaa vuoteen 1911. Seuraavana vuonna rakennuksen palstoineen osti ravintoloitsija Emil Gustafsson. Eri omistajista huolimatta Wickmanien pensionaatin ja Oulunkylän Seurahuoneen ravintolan yhteistoiminta oli kiinteää. Wickmanit rakennuttivat 1905-1909 alueelle kaksi uutta huvilaakin.
Sanomalehdistä oli helmikuussa 1910 luettavissa kohu-uutinen: Oulunkylän Seurahuone, maankuulu ravintola, oli palanut poroksi.
Vain pääkaupungin lehdissä oli parempaa tietoa. Palokohde oli Seurahuoneen vieressä, Wickmanien pensionaattiin kuuluva tornihuvila, jonka värjärimestari Ölander oli rakennuttanut 1882. Lähistön kaivoissa ei riittänyt palokunnalle sammutusvettä, joten talo paloi perustuksiaan myöten. Huvilan talvivuokralaiset ehtivät pelastautua, mutta heidän tavaransa tuhoutuivat. Palovakuutusrahoilla osoitteeseen Larin Kyöstin tie 11 nousi uusi, Wickmanin villaksi kutsuttu talo. Mitä ilmeisimmin tarina Oulunkylän Seurahuoneen tulipalosta on lähtöisin vuoden 1910 tapahtumista.
Wickmanit myivät laajasta alueestaan rakennuspalstoja. Vuonna 1911 kauppias Emil Heinoselle myytiin radan vierestä ”Arturdal 5”, myöhempi Rosténin huvila, johon vuonna 1916 tuli Elanto. Nykyisen Arttulan, Larin Kyöstin tie 13, rakensi tilanomistaja/liikemies Artur Holmgren. Vastavalmistuneeseen Arttulaan avattiin kesällä 1914 Heinosten uusi kauppa.
Ensimmäisen maailmansodan loppuvuodet muuttivat alueen elinkeinotoimintaa. Pensionaatin huviloista tuli tavallisia vuokrataloja. Seurahuoneella alettiin järjestää tansseja ja iltamia. Siellä oli ”Elävien kuvien teatterikin” vuonna 1919. Kieltolain tultua voimaan Seurahuonetta myytiin suurehkona talvihuvilana. Sen osti Stina Maria Andersson, jonka emännöimä raittiuskahvila oli Seurahuoneen viimeinen yritys. Vain entinen kylpylä Jokiniementien ja Larin Kyöstin tien kulmassa menestyi yleisenä saunana, kunnes sekin paloi uudenvuodenyönä 1923. Uusia rakennuksia valmistui radan varteen ja Juhannusmäkeen, jonka ympärillä oli 1925 jo kokonainen kylä.
Teksti: Outi Koste
Kuva: Sulanko, Suomen Ilmavoimamuseo
