Olemme saaneet nauttia kevätauringosta. Aurinko ja pajunkissat antavat lupauksen kevään tulosta. Tänä vuonna kevät on toiminnan täyteinen täällä Pakilassa.
Pian vuodenvaihteen jälkeen alueen facebook-ryhmissä käytiin keskustelua öiseen aikaan liikkuneista ”hämärämiehistä”. Pakila-Seura tarttui huoleen ja järjesti turvallisuusillan 7.2. Poliisin tietoon ei ole tullut mitään poikkeavaa. Turvallisuusillassa poliisi kuitenkin kehotti tarkkaavaisuuteen. Ovet tulee pitää lukittuina ja paikat asutun näköisinä. Loma-aikoina kannattaa sopia naapurin kanssa postilaatikon tyhjennyksestä.
Pakila-Seura ja Pakilan Kiinteistönomistajat ovat järjestäneet yhdessä asumiseen liittyviä teemailtoja. Tämän kevään illassa 20.3. oli aiheena kaukolämpö ja aurinkoenergian hyödyntäminen. Aurinkopaneeleilla kerätty energia pienentää sähkölaskua ja energiaa tuottava katto kasvattaa kiinteistön arvoa. Mikä parasta – aurinko on puhdas ja uusiutuva energianlähde.
Myös koulu- ja päiväkotirintamalla tapahtuu. Pakilan Teboilin ja Hyvän Paimenen kirkon väliin sijoittuvan Pakilanpuiston alueelle suunnitellaan uutta rakennusta yläasteen koululle. Ala-asteen koulu tullaan peruskorjaamaan ja laajentamaan sekä rakennetaan uusi päiväkoti Pakilan ja Havukan päiväkotien lapsille.
Koulujen rakentaminen on tällä kertaa poikkeuksellisen mielenkiintoista, koska opetushallitus antoi muutama vuosi sitten uudet kansalliset opetussuunnitelman perusteet, joiden pohjalta Helsingin kaupunki on laatinut kouluilleen omat opetussuunnitelmansa. Miksi opetussuunnitelmaa päivitettiin? Miten koulunkäynti muuttuu? Millainen on uusi koulurakennus? Pakila-Seura järjestää näistä, erityisesti Pakilassa mutta myös koko kaupungissa ajankohtaisista aiheista kevään aikana teemaillan.
Pakin talon tarkkaa rakennusaikaa ei tiedetä. Todennäköisesti nykyinen Pakin talo on rakennettu tai sitä on ainakin korjattu ja laajennettu heti pikkuvihan (1742-43) jälkeen.
Pakin talon syntyaikojen elämä, vähän sotainenkin sellainen, tulee eläväksi lauantaina 19.5., kun musketöörit asettuvat Pakin taloon ja pestaavat paikallisia talonpoikia Ruotsi-Suomen armeijan palvelukseen. Tapahtuman järjestävät Pakila-Seura ja Helsingin Wanha Warusväki -yhdistys. Yleisö pääsee osallistumaan äksiisiharjoitukseen 1700-luvun komennoilla.
Vilkkaan kevään päättää tänäkin vuonna Itä-Pakila -päivä Etupellon leikkipuistossa tiistaina 22.5. Kokoonnutaan sinne koko perheellä syömään vohveleita ja ihastelemaan taikurin temppuja.
Pakila-Seuran kevätkokous on tiistaina 24.4. klo 18 Pakin talolla osoitteessa Etupellontie 2. Kaikki seuran toiminnasta kiinnostuneet ovat tervetulleita seuraamaan kokousta ja keskustelemaan alueemme asioista.
Tapio Klemetti
Pakila-Seuran pj
050-624 86