Muistattehan sadun sirkasta ja muurahaisesta? Sirkka se vain soitteli ja murkku teki työtä koko kesän. Syksyllä sirkan kävi köpelösti, olihan se kysynyt tyhmästi kuka kesällä asuisi.
Tekeekö Helsinki nyt samalla lailla mutta päinvastoin? Soittelijoita suositaan, työn tekijöitä sorsitaan. Isoja kalliita asuntoja syntyy, ja sijoitusasunnoiksi yksiöitä varakkaiden tilejä ylläpitämään. Opiskelijat niihin hyväksytään, niitähän tulee ja menee. Mutta kaupungin työtätekevät kerrokset, uurastavat muurahaiset, yksin elävät, eronneet, hoitoapulaiset, monenlaiset työläiset, työttömät – minne he kallistavat päänsä?
Milloin vihdoin Suomi tunnistaa yksin asuvien tilanteen ja oikeudet? Vuosikymmenten aikana globaali trendi on voimistunut, erityisesti meillä. Ihmiset siirtyvät asumaan yksin, ja vaikka syytä emme tiedä, yhteiskunnan tulisi se tunnistaa. Tarvitaan asuntopolitiikkaa, veropolitiikkaa ja kaikenlaista tukipolitiikkaa tätä ilmiötä varten. Yksin asuvia ei pidä kohdella toisin kuin muita. Pieniä kohtuuhintaisia asuntoja on tehtävä pitkäaikaiseen asumiseen, ei viidentoista neliön sumppuja tilapäiseen tarpeeseen. Nehän olisi suorastaan kiellettävä!
Kaupunki on meidän ihmisten. Helsinki on kohtuullisesti selviytynyt ilman pahaa segregaatiota, eri väestönosien erottelua. Nyt kuitenkin erotellaan yksin asuvat muista – otetaan vihdoin tässä järki käteen ja myönnetään tosiasiat. Aletaan katsoa kaupungin kokonaisuutta yksin asuvien tarpeista käsin.
Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto Valli ry ja Y-säätiö (yksinäisille asuntoja hankkiva yhteisö, nyt 17 000 asuntoa) ovat esittäneet jo viisi vuotta sitten valtiovallalle, että olisi perustettava yksin asuvien asemaa selvittävä parlamentaarinen komitea. Uhkana on, että Ruotsi ottaa tämänkin asian maailmassa ensimmäisenä ajettavakseen. Miksi emme olisi maailman kärjessä edes tässä asiassa?
Ilkka Taipale
kaupunginvaltuutettu
