Oletko koskaan miettinyt haukatessasi makkaraa, onko tämä oikein? Tai miksi se on näin? Ihmiset ovat maailman parhaita itsensä pettämisessä. Monet sanovat uskovansa tasa-arvoon; silti jotenkin se tasa-arvo ei koske kaikkia. Toinen maailmansota käytiin ihmisoikeuksien nimissä, mutta samaan aikaan suurin osa Afrikasta oli eurooppalaisten imperiumien vallan alla. Nykyään meidän pitäisi elää täysin tasa-arvoisessa maailmassa, mutta miksei tämä tasa-arvo koske kuitenkaan kaikkia?
Yleensä ihmistä pidetään oikeudenmukaisena johtajana. Ja usein monet uskonnot oikeuttavat useat ihmisen käytännöt, ajattele ristiretkiäkin, mutta otetaan vaikka esimerkiksi ihmisen ja muiden eläinten välinen suhde. Millä oikeudella ihminen jatkuvasti käyttää niitä hyväkseen? On niin paljon puhetta eettisyydestä, tasa-arvosta ja moraalista, mutta mikä varsinaisesti oikeuttaa toisen tuntevan olennon kaltoinkohtelun? Kyllä, eläimilläkin on tunteet, vaikka pitkään uskottiin toisin ja monet yhä sulkevat silmänsä tältä faktalta.
Tässä vaiheessa on tärkeää muistaa, että aivan kuten siat ja naudatkin, me ihmiset olemme yhtä lailla eläimiä. Jumala ei luonut meitä johtamaan ja tuhoamaan tätä planeettaa. Se kaikki alkoi evoluutiosta, jossa me kaikki kehityimme erilaisiksi eliöiksi. Ja vielä monia tuhansia vuosia sitten – mikä on maapallon ikään verrattuna vain silmänräpäys – elimme metsissä emmekä eronneet muista saalistajista paljoakaan. Evoluutiossa meille kehittyivät myös tunteet. Miksi ihmiset pitävät makeasta? Koska evoluutiossa monet vaistot ja tunteet kehittyivät, jotta selviytyisimme hengissä. Niiden tehtävä on taata selviytyminen ja suvun jatkuminen. Sokeri sisältää paljon energiaa, jonka saaminen ei kauan sitten ollut niin helppoa. Vaistomme kertoo, että se, mistä saa paljon energiaa, on hyvää ja on tärkeää saada sitä enemmän. Nykyään meillä on kuitenkin jääkaappeja, jotka notkuvat ruokaa, mutta vaistomme eivät pysty kehittymään sen mukaisesti: emme pysty estämään itseämme ahmimasta sokeria, vaikka emme enää tarvitse kaikkea sitä energiaa.
On olemassa paljon karjantuotantoa. Ihmiset ovat kesyttäneet siat ja lehmät ja kasvattavat sekä tappavat niitä omiin tarkoituksiinsa. Niille tarjotaan kaikki, mitä ne tarvitsevat selviytyäkseen ja jatkaakseen sukua, kuten ruokaa, vettä, suojaa ja rokotuksia erilaisia tauteja vastaan. Tämä ei kuitenkaan kata niiden psyykkistä puolta. Ennen kuin ihmiset kesyttivät ne, niiden oli selviydyttävä omillaan ja tunteet ohjasivat niitä siihen. Niiden oli pakko olla sosiaalisia selviytyäkseen, ja oli tärkeää, että emo ja poikanen kasvattivat läheisen suhteen, jotta poikanen selviytyisi ja jatkaisi sukua. Nykyään ne eivät enää kuitenkaan tarvitse näitä tunteita/vaistoja, mutta ne eivät ole kadonneet mihinkään. Tästä syystä, kun karjantuotannossa emo erotetaan poikasestaan, ne eivät pääse rakentamaan tuota suhdetta, ja molemmat kärsivät suuresti psyykkisesti. Tällaista kärsimystä tapahtuu karjantuotannossa jatkuvasti, ja pahinta on, että siitä ollaan tietoisia. Karjantuotannossa syntyy myös erityisen paljon metaania, voimakasta kasvihuonekaasua, joka voimistaa ilmastonmuutosta ja siten johtaa myös tuhansien muiden olentojen kärsimykseen ja pahimmillaan jopa sukupuuttoon.
Mikä siis oikeuttaa kaiken tämän? Millä oikeudella ihminen on muita eliöitä ylempiarvoinen? Onko se sielu, Jumalan valinta, älykkyys vai vain onnea? Mikä ylipäätänsä tekee ihmisestä maailman valtiaan?
Aloitetaan ensimmäisestä. Sielu, mikä se on? Tarkan määritelmän mukaan sielu on uskonnollinen käsite, asia, joka on yleensä ihmisessä (joskus myös muissa olennoissa) aineeton tajunnan, henkisten toimintojen ja ilmiöiden ylläpitäjä, joka lähtee ruumiista kuoleman jälkeen ja jatkaa olemassaoloaan. Monien uskontojen mukaan ihminen on muiden eliöiden yläpuolella, koska ihmisellä on kuolematon sielu, mutta jos palataan ajassa taaksepäin, huomataan, ettei Jumala voinut mitenkään tietää, että ihmisestä tulisi maailman valtias. Uskonnot rakentuivat paljon myöhemmin tämän ajatuksen ympärille. Joten jos oletetaan, että ihmisellä on sielu, missä vaiheessa ihminen sai sen? Ei kuulosta järkevältä, että siinä vaiheessa, kun kaikki elämä koostui vielä alkeellisista alkueliöistä, niillä oli kuolematon sielu, jotta ne voisivat jatkaa olemassaoloaan.
Joten oliko jonain päivänä kaksi sielutonta vanhempaa, jotka synnyttivät sielullisen lapsen? Lapsen, joka ei kuitenkaan geneettiseltä perimältään ollut yhtään erilainen kuin vanhempansa, vaan sattui vaan syntymään maailmaan, jossa ihmiset hallitsevat maailmaa. Vai kehittyikö ihmiselle sielu ajan kanssa? Se ei kuitenkaan voi pitää paikkaansa, koska sielu ei kehity. Se on yksi, kokonainen, kun taas kaikki, mistä ihminen koostuu, on kehittynyt pala kerrallaan ja koostuu miljoonista osista. Sielussa ei kuitenkaan ole osia. Emme voi siis löytää sielua. Joten ainoa vaihtoehto tuntuu olevan se, että joko kaikilla elollisilla on sielu tai sielua ei ole olemassa. Jos kaikilla eliöillä olisi sielu, niin silloinhan suurin osa ihmisen tekemistä asioista, kuten juuri karjantuotanto, olisi moraalisesti väärin. Käsitteestä sielu ei olisi mitään hyötyä ihmisille. Täten voisi sanoa, että ihmisillä ei ole sieluja.
Joten johtuuko ihmisen ylempiarvoisuus siitä, että me olemme älykkäämpiä kuin muut olennot ja siten meillä on oikeus tähän? Olemmeko me älykkäämpiä? Se, mikä oikeasti sai ihmisen nousemaan maailman valtiaaksi, oli meidän yhteistyötaitomme, ei varsinaisesti älykkyytemme, vaikka silläkin on osa asiaan. Ihmiset pystyivät kommunikoimaan toistensa kanssa paremmin kuin muut ja tekemään yhteistyötä suurien ihmismassojen kanssa. Olemme toki myös hyvin älykkäitä, mutta älykkyyttä on monenlaista.
Ajatellaan esimerkiksi hevosia. 1900-luvun alussa esiintyi monilla festivaaleilla Saksassa eräs todella fiksu hevonen, Hans, jonka uskottiin olevan matemaattisesti ja kielellisesti hyvin älykäs. Hansille esitettiin kysymyksiä, kuten paljonko on neljä kertaa kolme? Tämän jälkeen Hans kopautti kaviollaan 12 kertaa maahan. Se osui lähes aina oikeaan. Tutkijat lähtivät tutkimaan asiaa, ja lopulta selvisi, ettei Hans ollutkaan matemaattinen tai kielellinen nero, vaan se osasi kopauttaa oikean määrän lukemalla vastauksen ihmisten reaktioista. Hevoset kommunikoivat paljon kehonkielen kautta, joten kun oikean kopautuksen aika tuli, Hans näki sitä ympäröivien ihmisten ilmeistä, että sen pitäisi lopettaa nyt. Sen jälkeen se pystyi näkemään heidän riemustaan, että se oli tehnyt oikein. Ihminen ei pystyisi ikinä tekemään samoin pelkästään lukemalla kehonkieltä. Joten Hans ei välttämättä osannut matematiikkaa, mutta sen kyky lukea kehonkieltä oli uskomaton, kuten useinkin hevosilla.
Ihmisillä ja eläimillä ei ole mitään yliluonnollista eroa; olemme kaikki eläimiä. Tuskinpa täydellinen tasa-arvo ihmisten ja muiden eliöiden välillä ikinä toimisi, mutta on turha paasata toisen kunnioituksesta ja siitä, miten ketään ei saa satuttaa samaan aikaan, kun toiset tuntevat olennot pannaan kitumaan oman ahneutemme vuoksi.
Milla Kallio 8 D
