Eemil Holma avaa tottuneesti Pakin talon ja esittäytyy talon isännäksi. Juuri 18-vuotta täyttänyt Holma on aloittanut Pakin talon isäntänä lokakuussa 2017 taloa pitkään hoitaneen Pekka Enrothin siirryttyä muihin tehtäviin.
-Löysin tämän työn naapurien kautta, jotka tuntevat Pakila-Seuran puheenjohtaja Tapio Klemetin, aivan kivenheiton päässä Pakin talosta asuva Holma kertoo.
-Tykkään olla asiakkaiden kanssa tekemisissä, Holma esittelee työn parhaita puolia ja jatkaa: Tässä työssä oppii paljon: puhelimessa puhumista, sosiaalisia taitoja sekä saa rohkeutta.
Aktiivinenkin työssä saa olla, sillä Pakin talo on erittäin suosittu vuokrauskohde. Vapaita viikonloppuja saa kysellä useita kuukausia etukäteen juhlia tai tapahtumia varten.
Kohti kaupallista uraa
Pakin talon isännän tehtävässä opituista taidoista on varmasti hyötyä myös tulevaisuudessa, kun lukion jälkeiset opiskelut tulevat puheeksi. Tällä hetkellä kiinnostavalta tuntuisi lähteä lukemaan kauppatieteitä.
Eemil Holma puhuu Pakin talosta suurta ylpeyttä äänessään. Hänen mukaansa tilojen monipuolisuus ja koko saavat ne sopimaan monenlaisiin juhliin. Kotibileisiin tilat eivät kuitenkaan Holman mukaan sovi:
-Kyseessä on arvokas kiinteistö, joten bileissä tapahtuvat onnettomuudet eivät sovi tänne, hän sanoo naurahtaen ja toivottaa vuokraamisesta kiinnostuneet tervetulleiksi tutustumaan tiloihin.
Lisää Pakin talon tiloista voi lukea venuu.fi -palvelusta sekä Pakila-Seuran verkkosivuilta http://kaupunginosat.net/pakila/pakin-talo/vuokraa-pakin-talo
Teksti ja kuva: Peppi Tervo-Hiltula