Oulunkyläinen - Pohjoiset esikaupungit -lehti

Blogit, Politiikka, Uutiset

Blogi Sanna Vesikansa: Hellekesän opit vanhuspalveluille

Sanna Vesikansa Henriikka Hellström

Apulaispormestari Sanna Vesikansa. Kuva: Henriikka Hellström.

Kun kesä alkaa olla lopuillaan, alkavat kesän muistot kultautua. Vallisaaren retkestä muistaa vain tyynen meren ja sadepäivistä sen hetken, kun pääsi vihdoin saunomaan. Nyt mennyt kesä oli yksi kuumimmista vuosiin. Vaikka moni meistä muistaa helleaallosta vain pulahduksen mereen, on hyvä muistaa, että kesä oli monelle helsinkiläiselle vaikea. Kuumuus voi olla vaarallista monille vanhuksille tai muuten hauraille.

Helsingin sosiaali- ja terveystoimessa henkilöstömme venyi urotekoihin lämpöaallon pahimpien vaikutusten minimoimiseksi. Näistä töistä kentällä toimiva henkilöstömme ansaitsee kiitoksen, mutta samalla meidän pitää tarttua myös toimiin, että tilanne olisi helpompi tulevina vuosina.

Kävin itse Kustaankartanon palvelukeskuksessa Helsinki-päivänä. Aurinkoinen kesäpäivä veti väkeä lähiseudulta ja tapahtuma oli upeasti järjestetty. Kesän aikana sain myös yhteydenottoja Kustaankartanosta ja muista palveluista etenkin huolestuneilta omaisilta. Henkilöstö teki kaikkensa, mutta ikäihmisten monipuolisia palvelukeskuksia ja sairaaloita ei ole tehty tällaisia hellekesiä ajatellen. Mainio henkilöstömme tekee töitä vanhoissa tiloissa ja niiden muokkaaminen ei tietenkään tapahdu hetkessä.

Olen käynnistänyt tämän kesän kokemusten pohjalta selvityksen, jotta helteen vaikutuksista opitaan mahdollisimman paljon. On tärkeää, että löydämme niin pitkän kuin lyhyen aikavälin parannuksia lämpöongelmiin. Esimerkiksi voisi olla hyvä, että kaupungilla olisi käytössään enemmän liikuteltavia ilmastointilaitteita. Niitä ei saa markkinoilta, kun helleaalto alkaa, mutta jos ennakoimme, ei saatavuus ole suuri ongelma. Pidemmällä aikavälillä täytyy hakea ratkaisuja vaikkapa siihen, miten uusissa kohteissamme helletilanteet hallitaan. Näissäkään kaikki ratkaisut eivät ole kalliita tai teknologisia: vaikkapa hyvin pihaa varjostavat puut ovat olleet monen pihan pelastus tänä kesänä.

Vaikka seuraava kesä voi olla tätä kesää viileämpi, tiedämme hyvin, että ilmastonmuutos tulee lisäämään helteiden määrää tulevaisuudessa. Vaikka ilmastonmuutoksen torjuntaan saataisiin valtavasti tarvittavaa lisäpotkua, kertovat tutkijat, että maapallon lämpötila nousee joka tapauksessa selvästi. Koko Helsingin pitää etsiä tapoja, joilla selviämme.

Sanna Vesikansa

apulaispormestari (vihr)

Share