Oulunkyläinen - Pohjoiset esikaupungit -lehti

Urheilu & liikunta, Uutiset

Virtaa fillariin kiidätti kuumassa kesässä

sähköpyöräkokeilutapahtuma

Sähköpyöriä pääsi kokeilemaan mm. Helsinki-päivänä. Kuva: Petteri Nisula

HSY on mukana hankkeessa, jossa edistetään sähköistä liikennettä. Yksi osa hankkeesta on Virtaa fillariin -kampanja, jossa koehenkilöt pääsevät testaamaan sähköpyöriä arkielämän liikkumistarpeissa. Kampanjan tulokset ovat tähän mennessä olleet hyvin positiivisia.

Osallistuin Virtaa fillariin -kampanjaan koehenkilönä kesäkuun alkupuolella. Koehenkilöitä haettiin keväällä ja 900 vastaajaa toivoi pääsevänsä vaihtamaan auton sähköpyörään. Näistä valittiin neljä testikäyttäjää, joista olin yksi. Käytimme sähköpyörää kaikkeen mahdolliseen päivittäiseen liikkumiseen – toiset jopa työmatkoihin Kauniaisista Helsingin keskustaan. Kampanja on osa laajempaa kokonaisuutta niin Suomessa kuin muissa maissa.

Kolmivuotisessa (2018-2020) BSR-electric -hankkeessa edistetään sähköistä liikennettä Itämeren alueen kaupungeissa. EU:n Itämeren alueen rakennerahaston rahoittamassa hankkeessa on mukana organisaatioita – kaupunkeja, yliopistoja ja konsulttitoimistoja – lähes kaikista Itämeren alueen maista. Suomesta mukana on HSY:n lisäksi Turun ammattikorkeakoulu ja Green Net Finland -kehitysverkosto. HSY:n Ilmastoinfon BSR-electric hankkeessa keskitytään sähköpyöriin ja siinä pyritään vaikuttamaan erityisesti kaksi autoa omistaviin perheisiin. Tavoitteena on, että perheet vaihtaisivat toisen autonsa sähköpyöriin. Hanke käsittää sähköpyöräilyä edistävän Virtaa fillariin -kampanjan ja alueellisia pilotointeja.

Vauhdin hurmaa

Sähköpyörällä ajaminen oli minulle täysin uusi kokemus ja ensi ajolla olikin häkellyttävää huomata miten paljon sähköavusteisuus tuo lisää potkua pyörään. Pyörässä oli sekä tavalliset vaihteet, että mahdollisuus valita sähköavusteisuuden määrä 0-5 asteikolla. Pohjoisbaanalla kiitäessä sähköavusteisuus pääsi oikeuksiinsa – 30km/h nopeus tuli vaivatta. Tavallisilla alueemme pyöräteillä ajaessa sen sijaan vauhti pysyi maltillisena, koska jatkuvat kadunylitykset ja erityisesti reunakivien yli ajaminen eivät kovalla vauhdilla tuntuneet turvallisilta, saati mukavilta. Sähköpyörän ainoa varsinainen miinus taisikin olla huono jousitus.

Pyörää tuli käytettyä huomattavasti enemmän kuin normaalisti ja ajettua runsaasti myös huviajoa. Pyörän akun lataus on helppoa, mutta kannattaa tehdä valvotusti. Yhdellä latauksella kuljettava matka vaihtelee käytetyn avusteisuuden määrän mukaan, minulla ei akku loppunut kesken kertaakaan. Kuntoilun avuksi sähköpyörästä ei kylläkään ole – ajaminen ei ollut millään tavalla rasittavaa. Sähköpyörä sopiikin loistavasti työmatkapyöräksi, koska perille pääsee hikoilematta. Parhaiten sen eduista pääsee nauttimaan pitkillä matkoilla.

– Kokeilukampanja onnistui hyvin. Jo jaetuista somesisällöistä tuli hyvin esiin, että sähköpyöräily on sujuva, terveellinen ja ympäristöystävällinen liikennemuoto, joka sopii lähes kaikille, Petteri Nisula, BSR-electric sähköpyöräilyn edistämishankkeen projektipäällikkö Ilmastoinfosta toteaa.

Hanke jatkuu syksyllä

Alueellisiin pilotteihin on vuodeksi 2018 valittu Olari Espoosta, Puistola Helsingistä ja Kivistö Vantaalta. Alueilla järjestetään sähköpyörien esittelytapahtumia, joissa asukkaat pääsevät kokeilemaan pyöriä ja alueiden taloyhtiöille ja yrityksille tarjotaan neuvontaa sähköpyörien säilytyksestä ja pysäköinnistä.

-Talven aikana on tarkoitus toteuttaa pienimuotoisempi kokeilukampanja. Syksyn ja varsinkin talven suunnittelu on vielä hyvin alussa ja siihen toivomme ideoita sidosryhmiltämme, Petteri Nisula kertoo.

Kallista huvia?

Sähköpyörien hinnat ovat huomattavasti korkeammat kuin tavallisten pyörien. Virtaa fillariin -kampanja vetoaakin siihen, ettei sähköpyörää pitäisi verrata tavalliseen polkupyörään vaan autoon tai skootteriin. Tämä vertailu ei kuitenkaan ainakaan auton osalta toimi – sähköpyörästä puuttuu vielä mahdollisuus kyyditä muita tai kuljettaa todella isoja ja painavia lasteja. Jos liikkuu enimmäkseen yksin ja kevyin kantamuksin, sähköpyörä on toki vertailukelpoinen vaihtoehto. On lisäksi todennäköistä, että sähköpyörienkin hinnat laskevat ajan myötä.

Teksti: Susan Wilander

Kuva: Petteri Nisula

Share