Oulunkyläinen - Pohjoiset esikaupungit -lehti

Kulttuuri, Oulunkylä, Uutiset

Mokaa, opi ja viihdy

OSSY espanjan kurssi

Teija Kamb, Carina Chela, Liisa Lohtander, Sanna Aarto ja Mona Alhainen nauttivat entisen alakoulun luokkahuoneen on autenttisesta opiskelutunnelmasta liitutauluineen. Kuva: Tiina Pohjakallio.

Siinä on kaava, jolla Oulunkylän Puukoulussa opitaan puhumaan espanjaa. Näin vakuuttaa Carina Chela, alun perin Venezuelasta Suomeen muuttanut opettaja.

-Virheitä ei arvosteta tarpeeksi, meidän pitäisi kunnioittaa, suorastaan hyväillä niitä, oppia niistä ja vasta sen jälkeen jättää ne taakse.

Chelan mukaan virheet ovat jopa välttämätön vaihe kielten oppimisessa, sillä niiden avulla asiat painuvat tehokkaasti mieleen:

-Kuulen usein kielten opiskelijoilta, että he varovat aukaisemasta suutaan elleivät ole varmoja siitä, että kaikki on oikein. Ei se niin mene. On tietenkin parempi sanoa asiat sinne päin, kuin ettei sano mitään. Mokat ovat osa oppimista.

Toisin päin ajatellen, meillä kaikilla lienee jo kokemusta suomea opettelevista tulokkaista; yritys kommunikoida paikallisesti palkitaan aina avulla ja hymyllä. Ja tämä pätee kaikkialla.

Oulunkylän Puukoulussa kursseilla rohkaistaan puhumaan aivan alusta asti.

-Oppiminen on heikolla kielipäällä varustetulle henkilölle hidasta ja välillä tuntuu, että pää on umpipuuta. Mutta kyllä sitä vaan oppii! Hitaasti toki, mutta varmasti, sanoo Teija Kamb, joka aloitti espanjan opiskelun lokakuussa 2018. Tällä hetkellä Puukoulussa opiskelee alkeis-jatkokurssi. Materiaaleina käytetään kirjaa, äänitteitä, musiikkia ja ennen kaikkea syntyperäisen venezuelalaisen opettajan laajaa kokemusta espanjankielisestä maailmasta Atlantin molemmin puolin.

-Hauskinta on mukava ja rento opettaja ja myös mukavat opiskelutoverit, arvioi Kamb.

Oulunkylän Puukoulun kurssien ryhmäkoko pidetään pienenä. Kokoontumiset ovat viikoittain ja kotitehtävillä syvennetään oppimista. Tällä tavoin oppimisprosessi on tehokas muttei liian vaativa. Carina Chelalla on 20 vuoden kokemus espanjan ja englannin opetuksesta, ja hän korostaa pienten opetusryhmien tärkeyttä nimenomaan aktiivisen puhumisen näkökulmasta.

-Opiskelijalla on oikeus päästä puhumaan uutta kieltä niin pian kuin suinkin.

-Eksyminen on tie päämäärän saavuttamiseen. Eikä muutenkaan elämää pidä ottaa liian suoraviivaisen vakavasti, sanoo Chela nauraen. Sitä paitsi, hän on itse ”mokaillut” itselleen lähes täydellisen suomen kielen taidon, joten hän tietää mistä puhuu. Oulunkylän lisäksi myös Maunulan Mediapajassa opiskellaan espanjaa samoin periaattein.

Lisätietoa Oulunkylän Puukoulun kursseista: www.ossy.fi

Teksti: Jarmo Salonen

Kuva: Tiina Pohjakallio

Share