Raide-Jokeri-pikaraitiotien kustannusarvio on valmistunut. Jos Helsinki ja Espoo hyväksyvät uuden kustannusarvion maaliskuussa, voidaan rakentaminen aloittaa kesäkuussa 2019. Siinä tapauksessa Raide-Jokerilla voitaisiin päästä matkustamaan kesäkuussa 2024.
Raide-Jokeri-pikaraitiotien lopullinen kustannusarvio on 386 miljoonaa euroa. Helsingin osuus kustannusarviosta on 268 ja Espoon 118 miljoonaa euroa. Korotus aikaisempaan hankepäätöksen kustannusarvioon on 93 miljoonaa euroa silloisen rahanarvon mukaan.
-Kustannusarvio perustuu allianssin kehitysvaiheessa laadittuihin tarkentuneisiin suunnitelmiin ja laskelmiin. Toteutusmallina allianssi ohjaa mahdollisimman tarkkaan ja perusteltuun kustannuslaskentaan: jos kustannusarvio pystytään alittamaan, saavat palveluntuottajat bonusta, ja mikäli kustannusarvio ylitetään, vastaavat palveluntuottajat omalta osaltaan ylityksestä. Allianssimallissa kustannukset ovat aina läpinäkyviä ja laskutus perustuu toteutuneisiin kustannuksiin, kertoo Raide-Jokeri-projektin tilaajan projektijohtaja Juha Saarikoski.
Raide-Jokeri-pikaraitiotien toteuttaminen edellyttää raitiotieinfran lisäksi varikon toteuttamista ja pikaraitiovaunukaluston hankintaa. Lisäksi kaupungit tilaavat Raide-Jokeri-allianssilta hankkeita, jotka on järkevää toteuttaa samanaikaisesti pikaraitiotien rakentamisen kanssa.
Teksti: Susan Wilander
Kuva: IDIS Design Oy