Olen joskus sanonut, että jos haluaa muutoksia elämäänsä, voi joko muuttaa uudelle paikkakunnalle tai asua kauan samoilla seuduilla. Itse olen jämähtänyt jälkimmäiseen. Tänä armon vuonna 2019 on maisema ympärilläni alkanut taas muuttua, kun raidejokeri lähestyy kuulo- ja näköaisteja koetellen. Kirkon ja koulun välissä käy aikamoinen myllerrys, mutta se ei ole ensimmäinen laatuaan Norrtäljentiellä.
Olen asunut Oulunkylässä vuodesta 1965 lähtien (Kivalterintie / Mäkitorpantie / Veräjämäki / Teinintie) ja muutoksia on toki ehtinyt kertyä aiemminkin. Kun Oulunkylän kirkkoa (Teinintie 10/Norrtäljentie 8)) alettiin rakentaa 1971 pitkän odotuksen jälkeen, kirjoitti silloinen kirkkoherra Toivo Viitasaari seurakunnan tiedotuslehdessä: ”Kuten arvata saattaa, korvia huumaava kallioporan jyrinä kirkon rakennustyömaalla on kauan odottaneiden korvissa ollut näinä päivinä kuin taivaallista musiikkia ja poran tieltä savuna lentävä kalliontuhka kuin pyhää suitsutusta ja mirhaa.” (Oulunkylän Seurakuntalehti 4/1971). Mitä mahtaisi rovasti sanoa nyt?
Norrtäljentie sai nimensä Oulunkylän ruotsalaisen kummikunnan Norrtäljen mukaan, Oulunkylä oli silloin itsenäinen kunta (1921-1945). Risteävä Teinintie viitannee kadun varrella sijaitsevaan kouluun (Teinintie 8), joka aloitti 1927, uusi koulu (Teinintie 12) 1964. Teinintie jatkui alun alkaen Mestarintieltä Siltavoudintielle asti, sen varrella sijaitsi myös vanha pappilarakennus ja kirkkoherranvirasto, Teinintie 26 (ent. Päiväkumpu 3), talo purettu 1980. Sittemmin Teinintie poikkaistiin ja jälkiosa sai nimen Rautiontie (1977), rautio on sepän vanha kansanomainen nimitys, tietää Helsingin kaupungin nettisivusto, karttapalvelu. Tuolta sivustolta löytyy muuten mielenkiintoista tietoa katujen nimistä ja monesta muusta.
Kun tulin Oulunkylään tammikuussa 1965, kuulin välillä puhuttavan vielä vanhaan tyyliin Päiväkummusta, Kullatorpasta, Juhannusmäestä, Arttulasta, Pellavakaskesta, Patolasta, Aidasmäestä jne, vaikka katujen nimet alkoivat vakiintua osoitteisiin Oulunkylän kunnan liityttyä Helsingin kaupunkiin 1946. Ehdin juuri ja juuri tutustua myös Kullatorpan lastenkotiin kehitysvammaisille (1920-luvulta 1960-luvulle) Mäkitorpantiellä, seurakunnan arkistosta löysin kuvia Siltavoudintien rakentamisesta vanhan kirkon kupeeseen kevättalvella 1962, itse lähetin valokuvaajan ottamaan kuvaa seurakunnan vuosikertomuksen kanteen kun tekojäärata valmistui syksyllä 1977. Muutoksia on riittänyt.
Minne tie vie? joutuu nyt tuon tuosta miettimään kauppareissulla tai junaan tai bussipysäkille suunnistaessa, niin nopeita muutoksia tietyöt aiheuttavat sekä jalan että autolla kulkiessa. Kun raidejokeri lopulta kolisee alueemme läpi – kaikki liito-oravien papanat väistettyään – se on oma merkkipaalunsa Oulunkylän maisemissa. Kallioperälle rakennetaan kun tälle alueelle rakennetaan, kestävää kehitystä sen pitäisi tietää.
Teksti: Liisa Järvinen
Oulunkylän asukas vuodesta 1965
