Oulunkyläinen - Pohjoiset esikaupungit -lehti

Maunula, Uutiset

Urheilua ja lounasta Maunulassa ja Pirkkolassa

Janin Sport Cafe

Kuva: Jani Hyvönen.

Janin Sport Cafe on tuttu monelle maunulalaiselle. Rajametsäntien kahvilaa pitää pitkän linjan yrittäjä Jani Hyvönen, joka maunulalaisten hyvästä vastaanotosta rohkaistuneena on nyt avannut kahvilan myös Pirkkolaan.

Janin Sport Cafe aloitti kioski- ja videovuokraustoiminnalla, mutta laajensi pian kahvilatoimintaan. Nyt tila on jaettu kahvila- ja baaripuoleen, jonne houkuttelevat erityisesti live-urheilulähetykset.

-Olen ollut yrittäjänä noin 25 vuotta, niistä 15 vuotta kaupan palvelutiskiyrittäjänä, jonka jälkeen aloitin noin 10 vuotta sitten kioskiyrittäjänä Maunulassa, Jani Hyvönen kertoo.

Kahvilassa tarjotaan aamiainen ja lounas yhteistyössä lihatukku Veijo Votkinsin kanssa. Arkisin suosituimpia tuotteita ovatkin kotiruokalounas ja erilaiset hampurilais- ja koriruoka-annokset sekä miedot alkoholijuomat. Asiakkaita käy noin 3000 viikossa.

Pirkkolan liikuntapuiston uimahallille avattu uusi Janin Sport Cafe toimii samalla mallilla kuin Maunulan kahvilakin, mutta isommin. Asiakaspaikkoja on 150.
-Olemme aloittaneet yhteistyön urheiluseurojen kanssa hyvällä menestyksellä. Pirkkolassa voi tilata palveluja myös synttäreihin, lastenjuhliin ja muihin tapahtumiin. Viime vuonna järjestimme kahvituksen Pohjois-Haagan yhteiskoulun vanhojen tanssien 500 osanottajalle ja vieraalle, Jani Hyvönen kertoo.

Yrittäjän työ on välillä haasteellista, mutta myös palkitsevaa.

-Parasta työssäni on ollut kivat asiakkaat sekä se, että olemme pystyneet kehittymään ja laajentumaan ja palkkaamaan uusia työntekijöitä. Haasteellisinta työssäni on tällä hetkellä löytää omaa vapaa-aikaa, Jani Hyvönen kuvailee.

Teksti: Susan Wilander

Kuva: Jani Hyvönen.

Share