Suomen sisällissodan aikana Pakilassa eli silloisessa Pakinkylässä toimi punakaarti, jossa oli lähes kolmesataa jäsentä. Kaartilaisista puolet kuului Pakinkylän komppaniaan, joka osallistui sotatoimiin eri rintamilla, kuten Vilppulassa, Lempäälässä, Tikkurilassa ja Lahden seudulla. Pakinkylässä se vartioi venäläisiltä jääneitä ammusvarastoja.
Naisia Pakinkylän kaartissa oli noin 30, muutama rintamilla sairaanhoitajina ja muut omassa kylässä muonitustehtävissä.
Punakaarti oli myös paikallisyhteisö, joka piti yllä kansankeittiötä, sairashuonetta ja järjestystä, sekä antoi elintarvelautakunnalle virka-apua tarkastuksissa ja takavarikoissa.
Sodan lopulla vappuna Lahden seudulla saksalaisille ja 4. toukokuuta Kotkassa valkokaartilaisille antautuneet pakinkyläläiset päätyivät pääosin Tammisaaren vankileirille tai Fellmanin pellon kautta Hämeenlinnan tai Riihimäen vankileireille. Pakinkylään jääneistä kymmenet joutuivat Helsingin vankileireille.
Vankileirien murhenäytelmä
Jo ennen punakaartia perustettiin elokuussa 1917 Åggelbyn suojeluskunta. Sodan jälkiselvittelyissä suojeluskunta vuokrasi Oulunkylän Seurahuoneen ”vankileiriksi”, jossa se kuulusteli seudulla vangittuja punaisia ja vankileireiltä kuulusteltavaksi lähetettyjä vankeja. Tutkintotuomarin syyttömäksikään toteamia vankeja ei voinut vapauttaa ilman suojeluskunnan lausuntoa.
Pakinkylän punakaartilaisista 61 kuoli. Heistä puolet menehtyi vankileireillä. Taisteluissa kaatui 15 ja toiset 15 teloitettiin taisteluiden jo päätyttyä. Sisällissodan synkkään saldoon kuuluivat myös neljä vallankumouksen aikana tehtyä murhaa, joista syytettiin eräitä pakinkylän punakaartilaisia.
Muutamassa kuukaudessa Pakinkylään ja Oulunkylään tuli 34 leskeä. 120 lasta jäi ilman isää. Jotain ajasta kertoo se, että Kotkassa ilman oikeudenkäyntiä teloitetun Lauri Paldanin leski, punakaartiin kuulumaton Vieno Paldan joutui viideksi kuukaudeksi vankileirille, koska eräs suojelukuntalainen oli kuullut Vienon käyttävän kadulla sanaa ”lahtari”. Kolme lasta – joista nuorin vasta yhdeksän kuukauden ikäinen – joutui lastenkotiin.
Naiset olivat keskeisessä roolissa, kun työväenliike nousi uudelleen. Pakinkylän työväenyhdistyksen Hulda Seikkala kutsui kokouksen, jossa jo 5.tammikuuta 1919 käsiteltiin yhdistyksen toiminnan käynnistämistä ja työväentalon takavarikosta ”vapaaksi hakua”. Hulda Seikkala tuli myös valituksi kunnanvaltuustoon tammikuussa pidetyissä vaaleissa.
Teksti: Maija Hakanen
Pakinkylän Punainen Kaarti -kirjan tekijä. TA-Tieto Oy:n julkaisemasta kirjasta keskustallaan Oulunkylän kirjastolla 30.10. klo 18.
