Oulunkyläinen - Pohjoiset esikaupungit -lehti

Blogit, Pakilat, Uutiset

Ollaan valppaita tänäkin vuonna

Pakila-Seura Raimo Rahkonen

Pakila-Seuran puheenjohtaja Raimo Rahkonen. Kuva: Raimo Rahkosen kotiarkisto.

Pakila-Seura aikoo vuoden 2020 aikana paneutua entistä enemmän seuran toiminta-alueemme Pakilan, Paloheinän ja Torpparinmäen asukkaiden elämään vaikuttavien asioiden puolustamiseen.

Viime vuoden ja tämän vuoden ykköspuheenaihe on ollut Pakilan puiston kouluhanke. Uuden koulun ja uusien päiväkotien saaminen tänne on tietenkin suuri ilonaihe. Alueemme kehittyy voimakkaasti ja uudet päiväkodit ja koulut ovat varmin tie tulevaisuuteen.

Kaikilta osin Pakilassa ei ole oltu kuitenkaan tyytyväisiä kaupungin tapaan viedä tärkeitä hankkeita eteenpäin. Jostain syystä tietoa hankkeiden sisällöstä on saatu tiputellen ja väliin vasta kovankin tinkaamisen jälkeen. Kaupunki, joka puhuu avoimuuden ja kansalaiskeskustelun puolesta ei tietenkään toimi näin.

Uudenlaisessa oppimisympäristössä on piirteitä, jotka eivät ole vastanneet alueen pienten koululaisten vanhempien käsitystä rauhallisesta ja turvallisesta koulusta. Luokaton koulumalli ei vanhempien ja monien alueen asukkaiden mielestä ole vastaus lasten tarpeisiin. Onneksi kaupunki on ainakin alustavasti luvannut tehdä muutoksia Pakilan puiston 3-6 luokkalaisten luokkamalliin.

Koska Pakilan nykyinen ala-asteen koulu remontoidaan ja yläasteen koulu puretaan kokonaan, on koululaisille luvassa siirtyminen korvaavaan kouluun. Ala-asteen pienet koululaiset käyvät lähivuosina Aulikin puistoon nousevaa korvaavaa koulua. Viipalekoulu, moduulikoulu tai väistötilakoulu on herättänyt puiston lähialueen asukkaissa huolta puiston puolesta ja hanketta on vastustettukin. Huoli on toki ymmärrettävä, mutta alueella ei valitettavasti ole kunnon vaihtoehtoja ala-asteen korvaavaksi koulupaikaksi. Moduulikoulu pitää toki toteuttaa ympäristöhaitat minimoiden.

Uuden yleiskaavan mukainen täydennysrakentaminen alueellamme on jo hyvässä vauhdissa. Pakilantien varteen nousevat uuden polven kerrostalot ovat siitä kouriintuntuva esimerkki. Koko Helsingin alueella asumista tiivistetään ja tehokkuuslukuja nostetaan.

Pakila ei voi tietenkään irtisanoutua tästä prosessista. Sen voimme kuitenkin tehdä, että pidämme silmät ja korvat auki kaavamuutoksia tehtäessä ja torjumme mahdolliset ylilyönnit. Kauppakaavan kaataminen Pakilantien kupeessa oli esimerkki kansalaistoiminnan tuloksista.

Ollaan vuonna 2020 yhtä valppaita ja seurataan viranomaisten ja poliitikkojen toimia, mutta tehdään se rakentavassa hengessä ja muistaen, että keskustelukanavat kannattaa aina pitää auki.

Pakila-Seura toivottaa kaikille Oulunkyläläisen lukijoille hyvää alkanutta vuotta 2020.

Raimo Rahkonen

pj. Pakila-Seura

Share