Huomasitko, että kukkakauppa Bella Verden nimi vaihtui? Omistajanvaihdos sujui niin sutjakasti, että kovin moni asiakas tuskin huomasikaan sitä. Yrittäjälle vauhdikas alku oli hektinen.
Tarja
Immonen on toiminut yrittäjänä jo yli 20 vuotta. Matkatoimisto vaihtui 10
vuoden jälkeen juhla- ja sisutustarvikkeiden verkkokauppaan. Kun tarjoutui
tilaisuus ostaa Bella Verden liiketoiminta, Immonen päätti taas ryhtyä
kokopäiväiseksi yrittäjäksi.
– Sisustaminen ja kukat sekä juhlatarvikkeet nivoutuvat hyvin yhdeksi
palvelukokonaisuudeksi. Lähdimme liikkeelle vauhdikkaasti äitienpäiväviikolla, jolloin oli saatava vaihdettua
kukkakaupalle puhelin- ja sähköliittymät,
vuokrasopimukset, tavarantoimittajasopimukset,
uudet työntekijät yms. samalla kun oli suunniteltava
äitienpäivään tulevia ostoja. Kukkakauppojen vaihdos tapahtui saumattomasti: maanantaina toimi vielä Bella
Verde, tiistaina asiakkaita palveli
Paratiisikukka. Näin jälkeen päin ajateltuna ihmetyttää itseäkin, että miten tuosta ensimmäisestä viikosta oikein
selvittiin kaiken järjestelyn keskellä.
Kukkakimput pitävät
edelleen pintansa kaupan myydyimpinä tuotteina.
-Leikkokukkien lisäksi olemme ottaneet
tuotevalikoimaan viherkasveja ja muita ruukkukasveja.
Kesällä kesäkukat ovat kysyttyjä. Ruukkuja ja pieni vaihtuva valikoima sisustustuotteita on aina
myymälässä, samoin erilaisia
lahjatuotteita, kuten kynttilöitä, makeisia ja nalleja, Tarja Immonen kertoo.
Koko juhla kerralla kotiin
Paratiisikukassa työskentelee yksi vakituinen ja
kolme osa-aikaista floristia, jotka tekevät kaikenlaisia sidontatöitä: kukkakimppuja eri tilanteisiin,
pääseppeleitä, pullokoristeita,
hääsidontaa, hautakimppuja ja -laitteita sekä hiuskoristeita, kukkakakkuja, pöytäasetelmia jne. asiakkaan toiveiden
mukaisesti. Kukkia saa myös verkkokaupasta,
johon Immonen panostaa erityisesti.
-Uusi palvelumme on, että asiakas voi
tilata sisustustuotteet, juhlatarvikkeet sekä lahjat ja kukat
netissä ja tilata kuljetuksen omalle kotiovelle
tai esim. yritykseen tai lahjaksi
toiselle. Kuljetukset toimivat pääkaupunkiseudulla. Myös nouto Siltavoudintieltä onnistuu, Tarja Immonen kertoo.
Asiakkaita on ilahduttanut erityisesti Paratiisikukan kaunis lahjapaketointi. Kaupasta löytyy myös eksoottisempia kukkia sekä herkkuja kimpun oheen. Valikoima pyritään pitämään sellaisena, ettei vastaavia tuotteita päivittäistavarakaupoista löydy.
Teksti:
Susan Wilander
Kuva: Teija Lindroos