Korona-aika on saanut monen yrittäjän miettimään entistäkin luovemmin palvelujaan. Hellapoliisin tiloissa pandemia on merkinnyt live-kurssien ja juhla- sekä kokoustilavuokrauksen joutumista tauolle. Uusi palveluja piti kehittää nopeasti kadonneen liiketoiminnan tilalle.
Ruuanvalmistus ja erityisesti leipominen ovat nousseet suosioon jo ennen koronaa, mutta nyt varsinkin niistä on tullut monelle uusi harrastus. Jos taidot ovat ruosteessa tai vasta aloitellaan ruuanlaitto ensimmäistä kertaa, kursseilta saa hyviä vinkkejä. Hellapoliisi kuuntelee kurssilaisiaan herkällä korvalla.
-Olemme ehtineet järjestää vasta kolme kurssia ja niistä on tullut hyvää palautetta. Ensimmäisestä oppineena korjasimme ne asiat, joissa ihan ensimmäisellä kerralla oli haasteita, Kati Jaakola Hellapoliisista kertoo.
Etäkokkauskurssin onnistumisessa on omat niksinsä. Kurssille osallistutaan tietokoneen tai älypuhelimen välityksellä. Kurssin aluksi kerrotaan käytännön järjestelyt, mitä tehdään, miten pyydetään puheenvuoroa ja milloin on hyvä pitää oma mikki kiinni (vaikkapa tehosekoittimen käydessä täysillä). Omassa kodissa opettelussa on etuna se, että tottuu käyttämään omia välineitä. Kurssi tähtää myös tulevaisuuden hyötyyn.
-Pyrin antamaan myös mahdollisimman paljon erilaisia vinkkejä, jotta reseptiä voi hyödyntää jatkossakin ja toivon, että kurssilaiset kokevat jonkinlaisia ahaa-elämyksiä ja onnistumisia, Kati Jaakola kertoo.
Ensimmäiset virtuaalikokkauskurssit on tarkoitettu Pikkukokeille, joten reseptit ovat helppoja, mutta maistuvia arkiruokia ja leivonnaisia. Muunkinlaisia kursseja on kuitenkin mahdollista tilata.
-Toiveita voi esittää ja kaveri- ja työporukoille voidaan räätälöidä omia kursseja, Kati Jaakola kertoo.
Kokkauskurssit sopivat monen ikäisille ruuanlaitosta innostuneille.
-Kurssit on tarkoitettu lapsille, jotka osaavat toimia joko itsenäisesti, opastettuna tai vanhempien avustuksella, sekä ne sopivat myös aloittelijoille tai sellaisille, jotka ovat hieman arkoja ruoanlaitossa ja leivonnassa. Koska kurssit ovat vuorovaikutteisia, ne sopivat myös yksinäisyyttä kokeville, sillä tässä tapaamme ihmisiä verkon välityksellä, mutta livetilanteessa, Kati Jaakola kuvailee.
Koronarajoitukset poistuvat vähitellen, mutta monet etäpalvelut jatkunevat tulevaisuudessakin. Myös virtuaalikokkauskursseista tulee pysyvä palvelu Hellapoliisin valikoimaan. Live-kurssien lisäksi suunnitteilla on muutakin.
-Tulemme tekemään myös verkkokursseja, joita jokainen voi toteuttaa omassa tahdissaan ja jättää kysymyksiä, mikäli sellaisia vielä ilmenee, Kati Jaakola kertoo.
Teksti: Susan Wilander
Kuvat: Hellapoliisi/Jami Jaakonen
Mukaan kokkauskurssille:
Kurssivalikoimaan voi tutustua osoitteessa Hellapoliisi.shop, josta kurssin voi myös lunastaa joko itselleen tai lahjaksi. Hinta on 10-20 euron välillä.
Hellapoliisi löytyy myös Instagramissa, Twitterissä ja Facebookissa tai puhelimitse tai sähköpostitse: 0415312275 tai kati@hellapoliisi.fi.