Oulunkyläinen - Pohjoiset esikaupungit -lehti

Kulttuuri, Uutiset, Veräjämäki

Finding Oulunkylä: Piiloja ja pakopaikkoja

Finding Oulunkylä Pauli Jokinen

Kuva: Pauli Jokinen

Veräjämäen korkeimmalla kohdalla on komea jugend-huvila. Talossa piiloteltiin taannoin virolaista kirjailijaa Fiedebert Tuglasta. Keittiöstä meni salaluukku kellariin. Tuglas osallistui Venäjällä vuoden 1905 vallakumoukseen, ja sen jälkeen hän vietti aikaa maan alla Oulunkylässä.

Talo kuului Ålanderin perheelle, joka oli kulttuuriväkeä. Talossa vieraili taiteilijoita, ja ullakolta on löytynyt myöhemmin Oskar Merikannon nuotteja ja Hugo Simbergin tussipiirrustus. Freka Ålander oli mainospiirtäjä ja suunnitteli muun muassa Alkolle logon. Hänen poikansa oli perustamassa Rakennustaiteen museota (nyk. Arkkitehtuurimuseo)

Talon seinässä oli parisen vuotta sitten vielä Tuglasin muistolaatta, mutta nopealla vilkaisulla se näyttää nyt olevan pois. Lieneekö Tuglas-fanien turistivirta tuonut ruuhkia?

Parin kivenheiton päässä Ylänkötiellä on rivarialue, mutta 1900-luvun alussa siinä oli Villa Havulinna, jossa Winstenin siskokset pitivät lepokotia.

Lepokodissa majaili ohranaa pakoillut bolsevikkijohtaja V. I. Lenin. Hän piileskeli Oulunkylän lisäksi monissa muissakin paikoissa, kuten Hakaniemessä ja Vuorimiehenkadulla. Havulinnan lepokodissa vieraili myös Leninin vaimo, sosialistiaktivisti Nade˛da Krupska. Lisäksi Lev Trotski viihtyi siellä muutaman viikon.

Myöhemmin huvilasta löytyi salaovi, joka johti pieneen huoneeseen. Sieltä löytyi Leninille kuulunut turkki, äänilevyjä ja venäläisiä sanomalehtiä. Ne tuhottiin. Huvilakin on purettu. Se oli komea vanha puurakennus.

Edellämainittujen lisäksi Viron presidenttinä tunnettu Lennart Meri piileskeli Veräjänmäellä 1990-luvulla. Aikamoisia piilottelijoita nuo veräjänmäkeläiset.

Teksti ja kuva: Pauli Jokinen

Pauli Jokinen on Oulunkylään muuttanut tietokirjailija ja kävelyopas, joka tutustuu uusiin kotikulmiinsa. Seuraa Instagramissa @paulijokinen

Share