Oulunkyläinen - Pohjoiset esikaupungit -lehti

Blogit, Politiikka, Uutiset

Korona vie Helsingin käännekohtaan

Sanna Vesikansa Henriikka Hellström

Apulaispormestari Sanna Vesikansa. Kuva: Henriikka Hellström.

Kesän taittuessa syksyyn koronatartuntojen määrä Helsingissä on uudestaan nousussa. Keväällä koronaa onnistuttiin taltuttamaan maassamme erittäin onnistuneesti. Vaikka Helsinki joutui ottamaan uuden viruksen vastaan ensimmäisenä ja vakavimmin koko maassa, epidemia saatiin hallintaan. Moni asiantuntija oli jopa yllättynyt siitä, miten äkkiä se onnistui. Suomen valitsema tie näyttää olleen oikea: toimenpiteisiin ryhdyttiin kohtuullisen ripeästi ja vältyimme massiivisilta määriltä tartuntoja ja kuolemia, joihin monissa muissa kaltaisissamme maissa on päädytty.

Koska virus ei ole kadonnut mihinkään, voi se leimahtaa uudelleen liekkiin. Paluu siihen, että ystäviä ja tuttavia tavataan taas kasvotusten kelpaa palavaksi materiaaliksi ja sytykkeistä ei myöskään ole pulaa: koronaa on Suomessa emmekä ulkomailtakaan ole täysin eristäytyneet.

Sosiaalisen elämän vähentäminen kuitenkin luo todellisia haittoja. Ihmiset ovat sosiaalisia eläimiä. Hyvinvointimme perustuu toisten ihmisten kanssa vuorovaikutukseen. Eristäytyminen järkyttää mielen hyvinvointia ja etenkin monille riskiryhmäläisille ja lapsille alkuvuosi oli liian raskas. Myös elinkeinoelämämme vaatii vahvaa sosiaalista yhdessä tekemistä. Kun koronan vuoksi tingimme sosiaalisista suhteista, tulee siitä myös pysyvämpiä haittoja: työt vähenevät ja yrityksillä on vaikeuksia.

Helsingin taloudellinen tilanne on ollut hyvä pitkään. Kaupungin vireä talous on syntynyt Helsingin roolista Suomen taloudellisen toiminnan veturina ja siitä, että kaupungin taloudenpidossa on pidetty maltti mukana. Korona tulee muuttamaan tämän ainakin joksikin aikaa.

Niukemmassa taloudellisessa tilanteessa täytyy priorisoida. Uskon, että helsinkiläisiltä löytyy aika yhteinen tahto siitä, että keskitytään peruspalveluiden ytimeen eikä rönsyillä. Hyvä kotihoito, hyvä koulu ja hyvä terveysasema ovat esimerkkejä asioista, joita varmasti moni arvosti jo ennen pandemiaa, mutta joiden arvon ehkä muistaa vielä kirkkaammin nyt. Tämän kriisin sosiaaliset vaikutukset paljastuvat vasta vähitellen ja riittävästi rahaa on oltava niin lastensuojeluun, sosiaalityöhön kuin mielenterveyden tukemiseenkin.

Aiemmista talousongelmista tiedämme, että koronaa tullaan käyttämään tekosyynä myös huonoon talousajatteluun: ihmisryhmien välisten raja-aitojen nostamiseen tai ilmastotoimien viivyttelyyn. Siksi on tärkeää, että Helsingissä ja Suomessa laajemminkin muistettaisiin, että olemme yhdessä veneessä ja meillä on suuntana yhteinen tulevaisuus. Sen korona on tehnyt hyvin selväksi ja niukemman ajan priorisoinnin pitäisi lähteä liikkeelle tästä. Saimme epidemian hallintaan keväällä, kun toimimme vahvasti yhdessä ja pidimme erityistä huolta kaupunkimme heikoimmista. Samat periaatteet toimivat hyvin niin pandemian uusissa aalloissa kuin kaupungin taloudessakin.

Teksti: Sanna Vesikansa
apulaispormestari (vihr)

Share