Helsingin kaupunginorkesterin muusikot esiintyvät kiertueella kirjastoissa syys-lokakuussa. Ohjelmassa on joka arkipäivä klo 12 noin puolen tunnin konsertti jossakin Helsingin kirjastossa.
Oulunkylän kirjaston konsertissa 18.9. koettiin taiturimaista lyömäsoitinten käsittelyä ja harpun pehmeän kaunista sointia. Paikalle musiikista nauttimaan oli saapunut noin 70 kuulijaa.
Helsingin kaupunginorkesterin harpisti Anni Kuusimäki esitti Merikannon ja Sibeliuksen säveltämää musiikkia. Lyömäsoittaja Xavi Castellón ohjelmassa oli kreikkalaisen Iannis Xenakisin sekä ranskalaisen Pierre Jodlowskin teoksia.
Konsertin lopuksi yleisöllä oli mahdollisuus esittää kysymyksiä sekä muusikon urasta että harpusta ja lyömäsoittimista. Keskustelusta muodostui vilkas.
Tapahtuma oli tunnelmaltaan positiivinen. Toivottavaa on, että vastaavia järjestetään myös tulevina aikoina. Ne istuvat hyvin kirjastojen pyrkimyksiin toimia paikallisina kulttuuri-innovaattoreina.
Teksti: Raimo Anttila
Kuva: Jeroen Sebrechts