Raimo Rahkonen jatkaa Pakila-Seuran puheenjohtajana vuonna 2021. Hänet valittiin jatkokaudelle Pakila-Seuran 21.10. Pakin talolla 21.10 järjestämässä syyskokouksessa.
Seura piti samalla koronan takia siirretyn sääntömääräisen kevätkokouksensa ja heti perään myös sääntömääräisen syyskokouksensa. Maskien, turvavälien ja käsidesin värittämässä kokouksissa käsiteltiin sääntömääräiset asiat. Puheenjohtajana toimi Matti Enroth.
Kevätkokous hyväksyi vuoden 2019 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen ja myönsi vastuuvapauden hallitukselle. Syyskokous hyväksyi vuoden 2021 talousarvion ja toimintasuunnitelman. Uudeksi toiminnantarkastajaksi valittiin Airi Simsiö.
Syyskokous päätti, että vuodelta 2020 ei kerätä seuran jäsenmaksuja koronan aiheuttaman poikkeustilanteen vuoksi. Vuoden 2021 jäsenmaksu on 15e/henkilö ja 25e/kahden hengen perhe tai talous.
Pakin talon vuokraustoiminta on kehittynyt varsin tyydyttävästi pandemiasta huolimatta. Pakin talon sisätiloja ja pihaa on ehostettu ja pihan kunnostussuunnitelma käynnistetään ensi keväänä. Pandemian vuoksi vuokraustoimintaan liittyy silti riskejä myös ensi vuonna.
Pakila-Seuran hallitukseen uusina jäseniä valittiin Marjo Immonen ja Anitta Partanen. Uusiksi varajäseniksi valittiin Tapio Suomi ja Ilkka Lehmustola.
Seuran hallituksessa jatkavat puheenjohtaja Raimo Rahkosen ohella varapuheenjohtaja Jari Mörö, Lauri Raita, Esko Lukkari, Urpo Oksanen, Tapio Nurminen ja Matti Enroth. Hallituksen varajäseninä jatkavat Mervi Mattila, Jukka Tienari, Eino Salmi ja Elias Kukkola.
Teksti: Esko Lukkari