Oulunkyläinen - Pohjoiset esikaupungit -lehti

Kulttuuri, Oulunkylä, Uutiset

Tapio Rautavaaran 20-vuotias muistomerkki on valaistu

Tapio Rautavaaran patsas kuva Kukka Korkeaoja

Tapio Rautavaaran taiteellista puolta korostava muistomerkki on sijoitettu teosta varten muotoillulle kumpareelle. Kuva: Kukka Korkeaoja.

Helsingin kaupunki on valaissut Oulunkylän torilla Tapio Rautavaaran puistossa sijaitsevan muusikko-urheilija-elokuvanäyttelijä Tapio Rautavaaran pronssisen muistomerkin. Oulunkylän toistaiseksi ainoan patsaan pystyttämisestä tuli viime vuonna kuluneeksi 20 vuotta.

Valaisun lähtökohtana Suomi 100 -juhlavuosi

Vuonna 2017 Helsingin kaupunki ja taidemuseo HAM valaisivat Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi kantakaupungin merkittävimmät veistokset pysyvästi. Oulunkylä Seura otti tällöin yhteyttä kaupunkiin ja esitti, että myös Tapio Rautavaaran (1915-1979) muistomerkki Oulunkylässä valaistaisiin.

Kaupunki suhtautui esitykseen myönteisesti. Budjettisyistä valaisu kuitenkin toteutui vasta loppuvuonna 2020.

Tapsa lauloi Suomen kansalle

Tapio Rautavaaran muistomerkin on tehnyt kuvanveistäjä Veikko Myller. Monumentissa on kaksi osaa: Rautavaaran kolme metriä korkea näköispatsas ja Suomen kansallislintua laulujoutsenta esittävä lintu.

Muusikko-urheilija Rautavaara on kuvattu verryttelypuvussa soittamassa kitaraa. Kuvanveistäjä Veikko Myller on todennut, että joutsen symbolisoi Suomen kansaa, jolle Rautavaara laulunsa kohdisti. Teoksen nimi on Kulkurin uni, minkä on katsottu viittaavan Rautavaaran vuosina 1950 ja 1965 levyttämään ikivihreäksi muodostuneeseen kappaleeseen Kulkuri ja joutsen.

Tapio Rautavaara asui Oulunkylässä suuren osan elämästään. Teos kuuluu Helsingin kaupungin taidekokoelmiin.

Teksti: Kaarina Kukka Korkeaoja

Kuva: Kaarina Kukka Korkeaoja

Kulkuri ja joutsen Youtubessa: https://www.youtube.com/watch?v=KPL0jcvKyZQ

Kulkuri ja joutsen sanat: https://genius.com/Tapio-rautavaara-kulkuri-ja-joutsen-lyrics

Share