Oulunkyläinen - Pohjoiset esikaupungit -lehti

Maunula, Paloheinä, Uutiset

Mielipide: Maunulan ja Paloheinän terveysasemat uhattuna

Maunulan terveysasema kuva Yrjö Hakanen

Maunulan ja Paloheinän terveysasemat ovat uhattuna, jos Helsingin sote-toimialan aikeet keskittää terveyspalvelut 6 – 7 jättikeskukseen toteutuvat. Kuva: Yrjö Hakanen.

Asiakastyytyväisyyden mittareilla Paloheinän terveysasema oli viime vuonna Helsingin terveysasemien ykkönen ja Maunulan terveysasema kolmantena. Oulunkylä oli keskikastia 23 terveysaseman listalla. Heikoimman palautteen saivat Kalasataman ja Vuosaaren uusien jättikeskusten palvelut.

Paloheinä ja Maunula pärjäävät hyvin myös lääkäriin pääsyn jonotusaikoja mittaavien T3-lukujen vertailussa. Kun koko Helsingin keskiarvo oli joulukuussa 30, oli Oulunkylän luku 4, Paloheinän 10 ja Maunulan 12. Kalasataman ja Vuosaaren luku oli 42.

Tällaisten lukujen valossa voisi olettaa, että Helsingissä halutaan jatkossakin kehittää Paloheinän ja Maunulan kaltaisia lähiterveysasemia. Sote-toimialan johdossa suunta on kuitenkin aivan päinvastainen.

Lähiterveysasemat katoamassa

Sote-toimiala valmistelee Maunulan, Paloheinän ja noin kymmenen muun lähiterveysaseman lopettamista. Palvelut aiotaan keskittää noin kymmenen vuoden aikana 6 – 7 Kalasataman kaltaiseen jättikeskukseen. Lisäksi jäisi ehkä kaksi pientä terveysasemaa kaupungin laidoille. (HS 8.11.20)

Keskittämissuunnitelman yksityiskohdat ja tarkat aikataulut ovat vielä auki, mutta päälinja on siunattu sote-lautakunnassa. Seuraavaksi keskitetään eteläisen ja läntisen Helsingin palvelut uuteen keskustan terveys- ja hyvinvointikeskukseen.

Sote-uudistus ja Helsinki

Helsinki säilyttää eduskunnan käsittelyssä olevan sote-esityksen mukaan oikeuden päättää ja järjestää itse perustason sote-palvelut (toisin kuin muut kunnat). Helsingillä on myös rahaa parantaa palveluja. Kaupunki tekee korona-aikanakin ylijäämää, viime vuonna noin 260 miljoonaa euroa.

Lähiterveysasemien lopettaminen vaikeuttaa lapsiperheiden, vanhusten ja pienituloisten pääsyä julkisiin terveyspalveluihin. Samaan aikaan yksityisiä terveyspalveluja nousee eri puolilla Helsinkiä kuin sieniä sateella. Kaupunkikin on päättänyt ulkoistaa niille kaksi terveysasemaa.

Lähiterveysasemien lopettaminen irrottaa palveluja asuinalueista ja olosuhteista, joissa palvelujen tarpeet syntyvät. Jättikeskuksissa hoidetaan sairauksia, mutta ei niinkään terveyttä.

Vielä voi vaikuttaa

Maunulan ja Paloheinän palvelut siirtyisivät ehkä Oulunkylään tehtävään isompaan keskukseen tai Malmille. Terveys- ja sosiaalipolitiikkaa enemmän palveluverkkoa näyttävät ohjaavat kaupungin ylimitoitetut rakentamistavoitteet ja haluttomuus vastata nykyisten tilojen peruskorjauksesta.

Mutta päätöksiä Maunulan ja Paloheinän terveysasemien lopettamisesta ei ole vielä tehty. Meillä on aikaa vaikuttaa siihen, että niitä ei tehdäkään.

Teksti ja kuva: Yrjö Hakanen

Share