Oulunkyläläinen kuvataiteilija Kristiina Uusitalo löytää inspiraation usein aivan kotinsa läheltä.
Oulunkylä näkyy Uusitalon maalauksissa.
– Vuosia sitten maalasin lukuisia töitä, joiden visuaalinen lähtökohta oli aivan kotiportilta saatu. Vantaanjoen syvä tumma väri ensilumen valkoista vasten, lumessa kimaltelevat puut vastapäisellä tontilla. En ole tätä ennen asunut missään paikassa, jossa voi kuulla satakielen laulun keväisin ja toivon, ettei kaasuputken asentaminen häätänyt niitä lähimetsästä. Kansallismaisema voi olla muutakin kuin ne kanonisoidut paikat missä maisemaa kuvataan mäeltä. Juuri nyt ovat ajatukseni merenrannoissa, meren avaruus ja voima vetää puoleensa, Kristiina Uusitalo kertoo.
Luonto vaikuttaa edelleen
Taide tuli Kristiina Uusitalon elämään jo lapsuudessa.
– Olen taidemaalarin tytär. Lapsuudenkotini oli hengeltään luova, projekteja tehtiin koko ajan ja lapsetkin saivat osallistua. Musiikki soi ja minulle erityisesti myös kirjat ovat olleet merkityksellisiä, Uusitalo kertoo. Lapsuus kului Saimaan saaressa, jossa vanhemmat toimivat kyläkoulun opettajina. Syrjäseudun luonnolla oli voimakas vaikutus taiteilijaan.
– Tosin pyristelin sieltä pois niin varhain kuin mahdollista, ensin Savonlinnan Taidelukioon, sitten Kuvataideakatemiaan Helsinkiin ja vielä jatko-opintoihin USA:ssa. Mutta yhteys ympäristöön jäi. Ja toisaalta oppi siitä, että on tärkeää lähteä ja kokea taidetta.
Teoksissa paikka ja hetki
Uusitalon maalaukset syntyvät hänen kokemuksistaan. Teokset liittyvät aina tiettyyn hetkeen ja paikkaan, vaikka paikat muuttuvatkin taiteellisessa prosessissa tunnistamattomiksi.
– Pyrin luomaan uudelleen todelliseksi itselleni merkityksellisiä oivalluksen hetkiä. Mahdollisuus uuden ymmärtämisestä on ihmiselle kuumottava. Tieto siitä, että ympäristön kokee myös fyysisesti eikä vain esteettisesti on vaikuttanut valintoihini, Kristiina Uusitalo kertoo.
Esimerkiksi teos Valon tuoksu I, syntyi vuosi sitten syksyisenä aamuna nähdyn järvimaiseman pohjalta.
– Aamut olivat jo pimeitä ja sumuisia, mutta sumun hälveneminen kävi niin nopeasti, se tuntui lentoonlähdöltä. Jotain muutakin liikkui kuin pilvet ja valo. Maalasin teokseni kuin joululaulun, jossa ihmetellään: No onkos tullut kesä… kaikki se aistillinen talven keskellä tuntuu kuvaavan ihmisen uudistumisen mahdollisuutta. Mitä epätodellisempia värejä lisäsin maalaukseeni, sen todellisemmalta tuntui paikka, jota maalasin. Liikkeen illuusio on ajatuksen liikkeen kuva.
Kristiina Uusitalo maalaa ensisijaisesti öljyvärillä levylle tai puulle.
– Öljyväriä muuntelen vahalla, pigmenteillä ja maalausnesteillä kiiltäväksi, paksummaksi, kuultavaksi tai mattapintaiseksi. Joissain teoksissa käytän valoa heijastavia materiaaleja, kultausta tai helmiäispigmenttiä luodakseni hohteen, joka loistaa hämärässäkin, Uusitalo kuvailee.
Taide vaatii vakavuutta ja leikkisyyttä
Kuvien täyttämässä nykymaailmassa kuvataiteen merkitys saattaa jäädä hämäräksi. Taiteella on kuitenkin enemmän annettavaa, kuin vain visuaalinen stimulaatio katsojalleen.
– Taide tunnistaa asioita ajassamme, mutta kertoo myös meidän aikamme kielellä ne arkkityyppiset tarinat, jotka ovat yhteisiä kaikkina aikoina. Uuteen asuun puettuna ne tulevat näkyviksi, kuultaviksi ja yllättävyydessään muistettaviksi yleisölle. Tulemme tietoisiksi, koemme uutta tai tunnistamme jo koettua. Ja sen toteutumiseen tarvitaan sekä suurinta vakavuutta että kevyintä leikkisyyttä, Kristiina Uusitalo kuvailee.
Taiteilijan työ on usein yksinäistä normaaliaikoinakin. Silti näköalan puuttuminen tulevaisuuteen vaikuttaa monella tavalla.
– Monet näyttelyt peruuntuivat tai siirtyivät kauas eteenpäin. On vaikea suunnitella, motivoitua ja on yksinäistä. Museoiden ja kirjastojen sulkeminen samalla kun ostoskeskukset ja ravintolat saavat olla auki, on tehotonta ja ymmärtämätöntä. Kulttuurista saatavaa vaihtelua ja virkistystä tarvitaan, että jaksaisimme. Toisaalta oman tekemisen arkeen ei korona-aika ole vaikuttanut oleellisesti, sillä teen työtäni yksin työhuoneessani päivittäin, kuten aina. On ollut helpompi keskittyä, mutta kieltämättä kontaktien puute on käymässä läkähdyttäväksi, Kristiina Uusitalo toteaa.
Teksti: Susan Wilander
Kuva: Pertti Karppinen
