Suunnitelmaan on yhdistetty Oulunkylä-Seura ry:n ehdotus Seurahuoneen valaisemiseksi ja Kaarina Kukka Korkeaojan ehdotus Ruutanapuiston kehittämiseksi. Kaupunki on perehtynyt suunnitelmaan ja todennut sen teknisen toteuttamisen mahdolliseksi. Kaupunkilaiset äänestävät OmaStadi -ehdotuksista netissä lokakuussa ja eniten ääniä saaneet etenevät toteutukseen vuoden 2022 aikana.
Käy siis tutustumassa ehdotuksiin ja anna äänesi. Haluamme, että komea Seurahuone saisi paremman valaistuksen ja Ruutanapuistoa kehitettäisiin entistä viihtyisämmäksi ja paremmin valaistuksi.
Nyt sinä voit vaikuttaa Oulunkylän kehittämiseen viihtyisämmäksi!
Äänestys tapahtuu osoitteessa: omastadi.hel.fi ja ehdotuksemme on #738 ja äänestysaika 6.-28.10.2021
Kauneutta ja turvallisuutta Oulunkylän keskustaan – Seurahuoneen ja Ruutanapuiston valaiseminen sekä puiston kehittäminen japanilaistyyliseksi
Historiallinen Oulunkylän Seurahuone sijaitsee aseman tuntumassa Veräjämäen puolella. Seurahuone toimii asukastalona, jossa sadat ihmiset kokoontuvat erilaisiin harrastuksiin. 1800-luvun lopulta peräisin oleva arvokas rakennus pitäisi valaista sekä turvallisuussyistä että myös rakennuksen kauneuden korostamiseksi. Talon sisäänkäynnin edustalla on upea siperianmänty, joka nykyisellään jää vaille huomiota. Sen valaisu naapureita häiritsemättä korostaisi puuta ja johtaisi käynnin talon kauniille sisäänkäyntiterassille. Valaistut talo ja puu tulisivat näkymään laajalle.
Oulunkylän aseman ja vanhan kirkon välissä sijaitsevassa Ruutanapuistossa kasvaa 1960-luvulla istutettuja vaahteroita ja noin 20 kirsikkapuuta, jotka ovat peräisin 1990-luvulta. Puistossa on myös leikkipaikka lapsille. Puusto on komea, mutta puisto on valaisematon ja ränsistynyt.
Ehdotus: Ruutanapuistosta kehitetään japanilaistyyppinen puutarha seuraavin toimenpitein:
1. Puistoon istutetaan lisää ikivihreitä ja erivärisiä ja -muotoisia puita sekä pensaita. Sisäänkäyntien kohdalle rakennetaan japanilaistyyliset portit yhdistettyinä uusiin istutuksiin.
2. Puistoon tulee kiviryhmiä, askelkiviä, kivilyhtyjä ja muita japanilaiseen puutarhaan kuuluvia kivielementtejä.
3. Puisto valaistaan sopivasti ja lisätään levähdyspaikkoja.
Ruutanapuiston läheisyydessä Torivoudintien ja Karppitien kulmassa sijaitsee käyttötarkoitusta vailla oleva Alli Paasikiven puistona tunnettu alue, jonne lasten leikkipaikka olisi mahdollista laajentaa. Tällä voitaisiin myös kunnioittaa lasten ystävänä tunnetuksi tulleen presidentti Paasikiven puolison muistoa.
Ruutanapuisto olisi asukkaille paikka rauhoittua nauttimaan vehreydestä ja kauneudesta. Japanilainen puutarha vahvistaisi Oulunkylän identiteettiä ja tarjoaisi viereisessä Oulunkylän vanhassa kirkossa vihittäville pariskunnille omaleimaisen paikan hääkuvien ottamiselle.
Teksti ja kuva: Marja Markko, Oulunkylä-Seura ry