Oulunkyläinen - Pohjoiset esikaupungit -lehti

Kulttuuri, Uutiset, Veräjämäki

”Jäljet lumessa” syntyi marraskuun pimeydessä

Kari Elovuori

Kari Elovuori Ylänkötie 8:n takana kallioilla, joilla Leninkin aikoinaan ehkä käveli. Kuva: Raul Elovuori.

Oulunkyläisen uuden fiktiivisen jatkosarjan kirjoittaja Kari Elovuori kirjoittaa historiallista jännitystä. ”Jäljet lumessa” sijoittuu 1900-luvun alun kiihkeisiin ja verisiinkin vuosiin Helsingissä, jolloin salamurhat ja terroriteot olivat arkipäivää. Oulunkylä nousee tarinan keskiöön yhden kuuluisan asukkaansa, Leninin ansiosta.

Kari Elovuori on aina harrastanut elokuvia, musiikkia ja kirjallisuutta. Hänen kirjoituksiaan on julkaistu mm. Filmihullussa ja Suomen Dekkariseuran Ruumiinkulttuuri-lehdessä sekä Rumbassa. Muutama vuosi sitten ilmestyi Elovuoren omakustanne Viimeinen Jatkoaika, joka on kunnianosoitus menneiden aikojen ”kioskikirjallisuudelle”. Elovuoren novelleja on myös julkaistu Varkauden ja Kouvolan dekkarifestivaalien kokoelmissa.

”Jäljet lumessa” sai innoituksensa Kouvolan dekkaripäivien aiheena olleesta salamurhasta. Novellin aihe sai tutkimaan aikakautta enemmänkin.
– 1900-luvun alkuun oli mielenkiintoista tutustua. Etsin tietoa tietysti Leninin vaiheista Suomessa, mutta myös siitä minkälainen Helsinki oli silloin: hevostallit Hakaniemessä, kaasulyhdyt Esplanadin puistossa jne.  Katsoin myös paljon valokuvia netistä, Kari Elovuori kertoo.

Seuraava kirja on jo tekeillä ja se käsittelee vakoilua Helsingissä kylmän sodan aikana. Syksyllä ilmestyy myös Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran julkaisemana Pete Europan kirja

”Helsinki 1984 – Yön olennot ja Uusi Aalto”, johon Elovuori on kirjoittanut muutamia lyhyitä juttuja. Kirja kertoo uusista ilmiöistä ja taiteesta, jota syntyi klubikulttuurin myötä punkin jälkimainingeissa 1980-luvulla. Elovuori on myös mukana tekemässä tv-dokumenttia Claes Anderssonista.

Veräjälaaksolainen Kari Elovuori asuu vain muutaman sadan metrin päässä paikasta, jossa sijaitsi Havulinna, Leninin piilopaikka vuonna 1907. Alueen historia kiinnostaa Elovuorta ja toisinaan innoittaa myös kirjoittamaan. Alueen luonto on lähellä Elovuoren sydäntä. Lempipaikka löytyy luonnosta joen varrelta.
– Varsinkin silloin, kun puita ei oltu vielä kaadettu ja sai kulkea kesällä Vanhankaupunginkoskelta kuin varjoisassa tunnelissa kohti Pikkukoskea.

Teksti: Susan Wilander

Kuva: Raul Elovuori

”Jäljet lumessa” julkaistaan Oulunkyläisessä neljässä osassa.

Share