Oulunkyläinen - Pohjoiset esikaupungit -lehti

Kulttuuri, Oulunkylä, Politiikka, Uutiset

Oulunkylän Sosialidemokraatit ry 100 vuotta

Thelma Aro

Thelma Aro, Gunnar ja Aino Nymanin tytär. Oulunkyläinen lehden perustaja ja ensimmäinen päätoimittaja. Kuva: Leena Frondelius-Kannus.

Oulunkylän sosialidemokraattinen puolueosasto perustettiin maaliskuussa 1922 Hiisivaaran huvilassa runsas vuosi kunnan itsenäistymisen jälkeen. Sitä ennen Suomi oli saavuttanut itsenäisyyden ja demokraattista tasavaltaa alettu rakentaa katkeran sisällissodan jälkeen.

Perustajat edustivat tuon ajan ammattitaitoista työväkeä, oli vaatturia, muuraria, ompelijaa, kirvesmiestä, rautatieläistä jne. Yhdistyksen perustamista oli pohjustettu Elannon myymäläneuvostossa. Yhdistyksen toiminta lähti ripeästi liikkeelle. Perustettiin huvi- ja ravintolatoimikunta sekä järjestys- ja vaalivaliokunta. Kuukausikokoukset olivat keskeinen keskusteluareena ja avoimet yleisötilaisuudet tarjolla kaikille kiinnostuneille. Iltamat ja muut huvitilaisuudet olivat suosittuja. Yhdistys perusti 1926 näytelmäseuran ja Oulunkylän Tähti -nimisen urheiluseuran. Sen tunnetuin tähti oli Tapio Rautavaara. Kulttuuriväen, kirjailijoiden, taiteilijoiden ja muusikkojen suosima paikka Oulunkylä oli kautta vuosien.

Yhdistys on kokenut toiminnassaan niin nousu- kuin laskukausia. Erityisen hankala oli 1930-luvun alku, suuren talouslaman aika äärioikeistolaisine liikkeineen ja myös sotavuodet. Toiminnan vauhdikkainta aikaa elettiin 1970- ja 1980-luvuilla. Silloin oltiin perustamassa Oulunkylä-Seuraa Eero Rantalan johdolla ja alettiin järjestää mm. vapunaaton iltamia Käpylän työväentalolla yhteistyössä muiden sos.dem.-yhdistysten kanssa. Vapunaaton iltamat ovat keränneet joka kerta satamäärin yleisöä, ja esiintyjät ovat olleet tunnettua joukkoa.

Pikkukosken talvitapahtumat hiihtokilpailuineen ja muine ohjelmineen 1980-luvulla vetivät myös väkeä.  Yhdistys on ollut vuosien mittaan tiiviisti mukana niin rakentamisen kuin palvelujen kehittämiseksi alueella. Huvilayhdyskunnasta on tullut kerrostalovaltainen alue palveluineen. Taas on muutoksia edessä.

Yhdistyksen toiminnassa on ollut mukana monia tunnettuja henkilöitä. Alkuaikojen keskeinen hahmo oli vaatturi Gunnar Nyman, joka toimi niin yhdistyksen kuin Oulunkylän Tähden puheenjohtajana. Hän oli Oulunkylän kunnanvaltuustossa miltei koko kunnan olemassaolon ajan.  Yrjö Rantala oli sotien jälkeen yhdistyksen keskeinen toimija. Hänen poikansa Eero Rantala oli myös aktiivi ja kohosi ministeriksi ja EKA:n pääjohtajaksi. Jacob Söderman, syntyperäinen oulunkyläläinen toimi useilla foorumeilla. Reino Paasilinna, Kari Lehtola ja Kari Puro olivat niin ikään tunnettuja, samoin Paavo J. Paavola. Voitto Raatikainen oli Ylen urheilutoimittaja. Sara Paavolainen on ollut näyttelijä ja pitkäaikainen kunnallispoliitikko.

Yhdistyksen toiminta on jatkunut viime vuosikymmenet tasaisesti. Tänä vuonna vietetään 100-vuotisjuhlaa. Toivottavasti korona hellittää ennen pitkää. Yhdistykselle on valmistumassa myös satavuotishistoriikki.

Teksti: Antti Karila

Kuva: Leena Frondelius-Kannus

Share