Niittykukat eivät ole vain mökkipihojen kaunistus, oman kukkakedon voit kylvää vaikka parvekkeelle tai terassille. Pienimmillään kukkaniitty voi kasvaa ruukussa, mutta jo perinteiseen parvekelaatikkoon tai vähän isompaan jalalliseen kukkalaatikkoon saa hieman isomman ja jo aika näyttävän kukkaniityn.
Kukkaniityn perustamiseen ei tarvita poppaskonsteja tai viherpeukaloa. Pärjäät pelkällä kukkalaatikolla ja pussillisella puutarhamultaa. Puutarhamyymälöistä, marketeista tai rautakaupoista voit ostaa valmiin niittykukkaseoksen tai sekoittaa sellaisen omista lempikukistasi.
Niittykukkia ovat esimerkiksi tutut ruiskukka, päivänkakkara, kurjenkello, apilat ja harakankello. Jos haluat kukkaniityllesi jotakin näyttävämpää, kokeile malvikkia, erilaisia siankärsämöitä ja silkkiunikkoa. Myös erilaiset heinät sopivat niittykukkien lomaan. Ne voit hankkia valmiina taimina puutarhamyymälästä.
Tarkista siemenpussista kuinka korkeiksi kukkasi kasvavat, jotta kesä ei tuo yllätystä ja kukkaniittysi kasvaa korkeammaksi kuin uskoit. Silloin kukat voivat tarvita kasvutukea. Siemenpussissa myös lukee, soveltuvatko kukat auringonpaahteeseen vai viihtyvätkö ne mieluummin hajavalossa tai varjossa. Kaikkiin kasvuolosuhteisiin löytyy omat sopivat lajinsa.
Niittykukat eivät tarvitse lannoittamista, ne itse asiassa viihtyvät parhaiten vähäravinteisessa maassa. Ilman vettä ne eivät kuitenkaan pärjää, joten pidä huoli, että niittykukkasi saavat ainakin sadevettä, kun sitä on tarjolla.
Kun kukat alkavat kukkia, voit poimia kukkia myös maljakkoon. Niistä saat myös kauniin kimpun ystävällesi.
Kukkaniitty ilahduttaa paitsi sinua, myös hyönteisiä. Niittykukat houkuttelevat luokseen erilaisia pörriäisiä, tarjoavat niille ravintoa ja suojaa ja ovat näin osaltaan auttamassa luonnon monimuotoisuuden säilymisessä.
Kun kukat syksyllä lakastuvat, voit kerätä kukistasi siemenet talteen tai varistaa ne takaisin kukkalaatikkoon. Osa siemenistä voi itää seuraavanakin vuonna, ja voit hieman täydentää niittyäsi uusilla kukansiemenillä.
Teksti ja kuva: Ann-Mari Lehtonen
@putkinotkoblog, putkinotkoblog.wordpress.com