Oulunkyläläinen Maria Hostikka aloitti tanssin ja musiikin harrastamisen jo lapsena. Klassinen baletti sai rinnalleen barokkitanssin sattumalta.
– Nähdessäni 90-luvulla parikymppisenä mainoksen barokkitanssikurssista, jonka järjesti Sibelius-Akatemia, en ollut siihen mennessä koskaan kuullutkaan barokkitanssista! Toki sukellus tanssin historiaan tässä muodossa oli luonnollinen, koska klassinen baletti ja musiikki oli ollut kiinteä osa elämääni aina ja barokkitanssi oli uusi ulottuvuus näihin molempiin. Osallistuin Lontoon Guildhall School of Music and Drama -korkeakoulun tanssipedagogin vetämälle kurssille ja sillä tiellä olen!, Maria Hostikka kertoo.
Barokkitanssi tarkoittaa 1600-1700 -lukujen vaihteen tanssityyliä, joka oli käytössä yleisesti pitkälle 1700-luvulle. Barokkitanssi on yhdistelmä tanssia, musiikkia ja näiden molempien historiaa laajennettuna vielä tyylinmukaisiin esiintymisasuihin ja periodi-instrumentteihin. Tanssitaito oli tuolloin olennainen osa hovielämää ja ensimmäiset tanssin ammattilaiset astuivat esiin.
Barokista balettiin
Tanssitekniikkana barokkitanssi juontaa juurensa renessanssitanssista, josta barokin ja rokokoon kautta edettiin kohti klassista balettia. Barokkitanssissa korostetaan kevyttä, mutta tarkkaa jalkatyötä sekä käsien liikkeitä tiukkojen pukujen sallimissa rajoissa.
– Monet barokkitanssitekniikan edellyttämät asiat, kuten jalkojen aukikierto lonkista jalkaterään asti, jalkojen viisi perusasentoa, puolivarvasasennon käyttö, pehmeät, mutta kuitenkin tarkat käsien liikkeet jalostuivat entisestään klassista balettia kohti kuljettaessa. Olennaista barokkitanssissa on ns. ylöspäin pyrkivä liike. Barokkitanssi kehittää koordinaatiota, ryhtiä, tasapainoa, askelmuistia ja erityisesti jalkojen lihasvoimaa, Hostikka kertoo.
Barokkitanssi jaetaan tekniikaltaan yksinkertaisempiin, mutta kuvioiltaan joskus hyvinkin monimutkaisiin seuratansseihin ja teknisesti vaikeampiin näyttämötansseihin. Barokkitanssi kiehtoo niin roolipelaajia, vanhaan musiikkiin erikoistuneita muusikoita, tanssin harrastajia kuin historiaentusiastejakin.
Tanssin monitaitaja
Maria Hostikka opettaa balettia ja barokkitanssia perustamassaan Tanssikoulu Ballettossa sekä Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa. Lisäksi hänellä on oma, erityisesti barokkitanssiin keskittynyt tanssiryhmä La Porte du Temps. Hostikka on myös tehnyt koreografioita barokkioopperoihin ja teatteriin, sekä kirjoittanut ensimmäisen suomenkielisen barokkitanssioppaan Kaikuja Peilisalista (Taideyliopiston julkaisuja).
Tanssikoulu Balletto laajentaa aikuisille suunnattua toimintansa keväällä 2023 Oulunkylään. Tanssikoulun tunneilla on yleensä n. 15 henkilöä. Opetusta annetaan barokkitanssin ohella myös burleskissa.
Teksti: Susan Wilander
Kuva: Susan Tuulosniemi
Lisätietoja: www.balletto.fi. Tammikuussa burleskin peruskurssi ja huhtikuussa barokkitanssin peruskurssi. Opetus on suunnattu aikuisille ja sopii kaikille vasta-alkajista lähtien.