Oulunkyläinen - Pohjoiset esikaupungit -lehti

Kulttuuri, Oulunkylä, Uutiset

Aatteen paloa ja järjen valoa

Aatteen paloa ja järjen valoa

Aatteen paloa ja järjen valoa

Oulunkylän sosiaalidemokraatit ry. 100 vuotta

Minkälainen oli Oulunkylä 100 vuotta sitten? Junarata, asema, huviloita, valkoisia, punaisia, ruotsinkielisiäkin. Oma itsenäinen kunta. Åggelby, Ogeli. Miten Ogelista on kehittynyt nykyinen, jatkuvasti kasvava, uudistuva asuinpaikka jo tuhansille asukkaille? Luontoa ja huviloita on vieläkin, Pikkukosken uimarantakin, mutta on myös kerrostaloja, vanhaa puretaan ja uutta rakennetaan kiivaasti.

Oulunkylän kehittymistä kuvaa erinomaisella tavalla tohtori Antti Karilan, Ogelin kundin, kirja Aatteena paloa ja järjen valoa – Oulunkylän sosialidemokraatit ry. 100 vuotta. Kirjan laatua parantaa olennaisesti kuvitus. Antti Karilan puoliso Irma Karila on tehnyt suurtyön kerätessään monipuolisen kuvituksen kirjaan aina 1920-luvun Oulunkylän VPK:n kokoontumisista yhdistyksen oman Majan syntymiseen 1940-luvun lopulla. Laaja kuvallinen henkilögalleria tuo esiin 100-vuotiaan yhdistyksen merkittävyyden. Yhdistyksen vieraina ovat olleet yhteiskuntamme merkkihenkilöt Väinö Tannerista Kalevi Sorsaan, Jacob Södermanista Tarja Haloseen.

Aktiivista toimintaa

Satavuotias yhdistys on luonnollisesti kokenut toiminnassaan nousu- ja laskukausia, mutta aina on Oulunkylän sos.dem. yhdistykselle löytynyt aatteen vaalijoita, Oulunkylän asioiden ajajia.

Kirja kertoo erittäin aktiivisesta toiminnasta sosiaalidemokraattisen puolueen suuntaan, puoluepiirin ”herättämiseen” ajamaan Oulunkylän ja sen lähiympäristön tarpeita ja vaatimuksia. Erityisen läheistä yhdistyksen yhteistyö on ollut Käpylän yhdistyksen kanssa. Oulunkylän yhdistyksen ikuinen huolenaihe, oman toimitilan puute, saattoi yhdistyksen useasti Käpylän Työväentalon suojiin. Yhdistys joutui pitämään kokouksensa hyvin kirjavasti eri puolilla jäsenistön kodeissa, Oulunkylän komea Seurahuonekin oli välillä kokouspaikkana. Yhdistystoiminta ei kuitenkaan koskaan aivan lakannut, päinvastoin lähiyhdistykset Maunulassa ja Paloheinässä sulautuivat Oulunkylän yhdistykseen.

Vahvoja persoonia

Satavuotiaalla yhdistyksellä on ollut aina onni saada toimintaansa vahvoja persoonia. Yhdistyksen perustajajoukko koostui oulunkyläläisistä työläisistä: puusepistä, kirvesmiehistä, muurareista, sepistä, maalareista. Keskeiseksi persoonaksi nousi vaatturi Gunnar Nyman, joka oli kunnanvaltuutettu, yhdistyksen puheenjohtaja ja 1920-luvulla perustetun vahvan urheiluseura Oulunkylän Tähden puheenjohtaja. Toinen vahva vaikuttaja oli opettaja Samuli Väre.

Oulunkylä liitettiin Helsinkiin 1.1.1946. Helsingin kunnallispolitiikassa oli monet vuodet vahva vaikuttaja Oulunkylän yhdistyksen puheenjohtaja, kunnallisneuvos Yrjö Rantala, Metallityöväen Liiton puheenjohtaja. Yrjö Rantalan poika Eero Rantala oli myöhemmin yhdistyksen aktiivi ja perustamassa 1970-luvulla Oulunkylä-Seuraa, joka taas pisti alulle Oulunkyläinen-lehden julkaisemisen. Ensimmäinen ansioitunut päätoimittaja oli Gunnar ja Aino Nymanin tytär Thelma Aro. Oulunkyläläisyys on ”sukuvika”…

Kirjassa esiteltyjen oulunkyläläisten persoonien luettelo on komea:  Reino Paasilinna, Kari Lehtola, Voitto Raatikainen, Vappu ja Ilkka Taipale, Ulla Puro, Paavo J. Paavola, Sara Paavolainen nykyistä yhdistyksen puheenjohtajaa Ismo Kokkoa unohtamatta.

Suomessa tunnetuin oulunkyläläinen on kyllä Tapio Rautavaara: keihäänheittäjä, laulaja, filmitähti: Oulunkylän Tähti, välillä OTU:ssakin. Olivatpa keikat missä päin Suomea tahansa, aina Tapsa palasi kotiin Oulunkylään, ennemmin tai myöhemmin.

Kansainvälisesti tunnetuin oulunkyläläinen taas on Gnistanin miehiä: Jacob Söderman.

Euroopan parlamentin ensimmäinen oikeusasiamies, syntyperäinen Ogelin kundi. Mahtavaa oikeuden miehen uraa on aina sävyttänyt rakkaus lapsuuden ja nuoruuden Oulunkylään. Tämä rakkaus ei ole mihinkään hävinnyt maailman turuilla. Jazz ja jalkapallo tulivat nuoren miehen elämään jo Ågelissa, pysyvästi.

Aatteen paloa ja järjen valoa -kirja tarjoaa tosi mukavaa, mielenkiintoista luettavaa ja katsottavaa. Hinta 20 euroa, tilaukset Antti Karila, puh. 050-462 6302.

Teksti: Pekka Hurme                                                       

Share