Aurinko loistaa Oulunkylän urheilupuiston yllä ja jäähallista kuuluu iloinen hälinä. On sunnuntaiaamupäivä ja Oulunkylän Kiekko-Kerhon, eli OKK:n nuorimmat juniorit ovat jäällä. Kyseessä on lapsi-vanhempi -luistelu sekä leijonakiekkokoulu. Molemmat ryhmät on suunniteltu aloittelijoille ja innokkaat lapset oppivat luistelun alkeet leikin kautta.
OKK on järjestänyt kiekkokoulua jo vuodesta 1995 ja lapsi-vanhempi -luistelua vuodesta 1996. Kiekkokoulu järjestetään yhteistyössä Suomen jääkiekkoliiton kanssa, joka takaa hyvän laadun. Tämä tarkoittaa sitä, että ohjaajat ovat käyneet koulutuksissa sekä treenien sisältö on optimoitu nuorille harrastelijoille. Kiekkokoulu on ensimmäinen askel nuorelle juniorille, joka haluaa harrastaa jääkiekkoa. Jääkiekko mielletään usein kalliiksi lajiksi, mutta aloittaakseen ei tarvitse kaikkia varusteita eikä pitkäaikaista sitoutumista edellytetä. Kiekkokoulu on hyvä mahdollisuus kokeilla jääkiekkoa ja luistelua ylipäätänsä. Halutessaan kiekkokoulusta on helppo siirtyä kiekkokoulun jälkeen perustettavaan OKK-joukkueeseen tai jo olemassa oleviin joukkueisiin.
“yy, kaa, koo! -OKK”
Treenien jälkeen jäältä poistuu paljon punaposkisia ja hymyileviä naamoja. Päällä kaikilla on joko siniset tai valkoiset leijonapaidat, vaikkakin hetki aiemmin kaukalossa kaikui OKK-huuto.
OKK on perinteikäs seura, joka viettää tänä vuonna 50-vuotisjuhlakautta. Valtaosa OKK:n joukkueista on aikuisten puolella, mutta jatkuvan juniorituotannon takaaminen ja juniorijoukkueiden rakentaminen jokaiseen ikäluokkaan on seuran tavoite, jota kohti seura yhdessä työskentelee. Aikuisten puolella löytyy miesten joukkueita kolmos- ja nelosdivisioonassa ja harrastepuolella seuralla on sekä miesten että naisten joukkueet. Seurassa panostetaan myös niin sanottuun matalan kynnyksen harrastamiseen. Vailla harrastusta oleville lapsille ja nuorille OKK järjestää yhdessä Helsingin kaupungin kanssa Easy Hockey -kiekkokoulun, jossa treenataan kerran viikossa matalalla kynnyksellä harrastemielessä. Lisäksi lajista aikuisiällä kiinnostuneille OKK järjestää aikuisille suunnatun kiekkokoulun.
Kiekkokouluun ovat tervetulleita kaikki, luistella ei tarvitse entuudestaan osata vaan kiekkokoulussa kyllä oppii ohjaajien opeissa!
Sanoisin, että matalalla kynnyksellä mukaan vaan, jääkiekko on todella hauska laji ja täällä pääsee mukaan hyvään yhteisöön, jossa kaikki pitävät huolta toisistaan!
Teksti: Jonatan Mattsson, kiekkokoulun rehtori
Kuvat: OKK
Lisätietoa osoitteessa okk.fi tai sähköpostilla jonatan.mattsson@okk.fi