Kevään taittuessa kesäksi viitisen vuotta sitten pesin asuntomme parvekelaseja, kun viereisen päiväkodin lapset pelmahtivat posket hehkuen varpusparven lailla pihalle. Perässä seurasivat vanhemmat ja henkilökunta. Pian auringossa kylpevän päiväkodin piha täyttyi iloisista lasten äänistä ja huudahduksista sekä iki-ihanista laulu- ja leikkiesityksistä.
Laskin pitkävartisen ikkunanpesimen parvekkeen lattialle ja keskityin vuosikymmenten jälkeen imemään itseeni päiväkodin kevätjuhlien ainutlaatuista tunnelmaa. Tunsin suurta haikeutta muistellessani omien lastentarhanopettaja-aikojeni kevätjuhlia, jolloin estradilla pyörähtelivät niin Pieni tytön tylleröinen kuin Prinsessa Ruusu linnassa. Pienten lasten into, ilo ja käsinkosketeltava jännitys oli niin tarttuvaa, että se palkitsi kerralla juhlien eteen nähdyn viikkojen työn. Mietin tuolloin, että minulla on maailman ihanin ja palkitsevin työ!
Mutta mitä on tapahtunut näiden vuosikymmenten aikana? Miksi nyt, kun varhaiskasvatus on tunnustettu suunnitelmalliseksi ja tavoitteelliseksi kasvatuksen, opetuksen ja hoidon muodostamaksi kokonaisuudeksi, jossa painottuu erityisesti pedagogiikka, ammattilaisia ei löydy kirveelläkään? Erityisen kova pula on varhaiskasvatuksen opettajista.
Vastaus löytyy historiasta; päiväkodit olivat 1920-luvulta asti sosiaali- ja terveysministeriön alaisuudessa, kunnes ne palautettiin opetusministeriön vastuulle 2013. Hallinnonalan vaihtuessa ei kukaan sosiaali- ja terveysministeriössä ollut siirtymävaiheen aikana kiinnostunut laskemaan tulevaa varhaiskasvatuksen opettajien tarvetta. Päädyttiin tilanteeseen, jolloin vuosikymmeniin ei koulutettu opettajia tarpeeksi. Sitä laskua maksetaan nyt.
Toinen selittävä tekijä on takuuvarmasti alan surkea palkkaus, jota ei työn arvostuksesta huolimatta ole saatu nostettua alan vaativuutta vastaavalle tasolle. On vaikea tuntea työn imua ja iloa, jos kuukaudesta toiseen pakollisten kulujen jälkeen käteen jää elämiseen riittämätön summa. Ja tämä korostuu varsinkin pääkaupunkiseudulla.
Mutta palkkauskaan ei kerro kaikkea. Päiväkodissa työskentelee upeita eri ammattilaisia, joilla kaikilla on tärkeä oma tehtävänsä. Ja tärkeintä on, että he kaikki puhaltavat yhteen hiileen lapsen parhaaksi. Mutta pedagogisen vastuun kantavat varhaiskasvatuksen opettajat. Syvän huokauksen jälkeen eräskin opettaja parahti, että voi kun saisikin tehdä sitä työtä, mihin on saanut koulutuksen!
Nyt on ihan viimeinen hetki tehdä iso korjausliike. Suurin virhe olisi avata 2030 voimaan tuleva laki kelpoisuuksista. Sen sijaan varhaiskasvatuksen opettajien koulutuspaikkoja on lisättävä vuosittain tuntuvasti ja samalla monimuotokoulutusta, jossa päiväkodissa työskentelevät voivat hankkia varhaiskasvatuksen opettajan pätevyyden, on lisättävä ja kehitettävä. Samalla tehtäväkuvia on selkeytettävä ja tunnustettava varhaiskasvatus vaativaksi opettajan työksi. Sen tulee näkyä niin palkkauksessa kuin työolojen rukkaamisessa. Vain näin voidaan varmistaa, että alan ammattilaiset pysyvät alalla ja tuntevat jälleen aitoa työn iloa!
Hilkka Ahde
kaupunginvaltuutettu SDP
