Leppoisan kesän jälkeen syksy on lähtenyt käyntiin rytinällä; normaalin lautakunta- ja valtuustotyön lisäksi on ollut muun muassa kansliapäällikön ja maakuntajohtajan valinnat sekä kulttuuri- ja vapaa-aikatoimen toimialajohtajaehdokkaiden haastattelut. Isoja ja kauaskantoisia päätöksiä kaikki.
Syyskuussa olin valtuustoryhmäni valtuuttamana tarkastusviraston kuultavana odotuksistamme ja tarpeistamme koskien tarkastuslautakunnan arviointitoimintaan. Henkilökohtaisesti olen erittäin tyytyväinen lautakunnan työskentelyyn ja arviointikertomuksen välittämään laajaan ja riippumattomaan informaatioon.
Haastatteluni toinen osa keskittyi kaupungin kansalliseen edunvalvontaan; sen koordinointiin ja toimivuuteen. Ja sekös kirvoitti kielenkantani! Hallintosäännön mukaan edunvalvonnan päävastuu kuuluu pormestarille ja apulaispormestareille. Niinpä osa valtuutetuista riemuitsi kesän kynnyksellä, kun kiiri tieto Helsingin ylimmän johdon osallistumisesta hallitusneuvotteluihin. Tosin Vartiainen kiirehti sanomaan olevansa neuvotteluissa Suomen, ei Helsingin edustaja. No, olisiko kannattanut olla myös Helsingin asialla?
”Ratkaisut, jotka ovat hyväksi Suomelle, ovat hyväksi myös Helsingille”, vakuutteli pormestari. Näinköhän? Kuinka Helsinki kuvittelee houkuttelevansa kriittisestä työvoimapulasta kärsiville aloille työntekijöitä, kun asumistukien leikkauksien lisäksi hallituksen esitykseen sisältyy vielä erityinen lisäleikkaus helsinkiläisille pääkaupungin kalleusluokan poistamisen myötä? Jo nyt on selvästi nähtävissä esimerkiksi varhaiskasvatuksen henkilöstön valuminen naapurikuntiin paremman palkan ja edullisemman asumisen houkuttelemana. Että sellaista edunvalvontaa.
Lisäksi mainehaitta kurittaa nyt Helsinkiä toden teolla. Ensin tuli surullisen kuuluisa Sarastia massiivisine palkanlaskuongelmineen. Vieläkään kaikki kaupungin työntekijät eivät saa oikein laskettua palkkaa ja verottajakin on tästä sotkusta ymmällään. Kun tähän lisätään ärtymystä lisännyt palkkakehitysohjelma, joka jakoi rusinat pullasta lääkäreille ja muun muassa pienipalkkaiset hoiva- ja hoitoalan ammattilaiset saivat vain murusia- jos niitäkään- niin ei ole ihme, että suuri osa kaupungin palkansaajista on syvästi pettyneitä työnantajaansa.
Kesällä pääkaupunkiin rahojaan tuovat lomailijat, kuten myös työmatkalaiset, taas saivat tuta, että eipä tänne niin vain tullakaan, sillä lähes kaikki sisääntuloväylät olivat yhtä aikaa auki revittynä ja liikenne takkusi- ja takkuaa edelleen- pahasti. Toki infran rakentaminen on tarpeellista, mutta pitääkö kaikki tiet oikeasti avata samaan aikaan?
Ja ikään kuin nämäkään eivät olisi jo riittäneet, tuli julkisuuteen tieto Hekan järkyttävän suurista vuokrankorotuksista. Kuinka voi olla mahdollista, että riskienhallinnassa epäonnistuttiin niin totaalisesti ja kärsijöiksi joutuvat taas tavalliset pienituloiset kuntalaiset?
Nyt Helsingillä, rakkaalla kotikaupungillamme on peiliin katsomisen paikka. Ison laivan kurssi on käännettävä ja Helsingin maine maan vetovoimaisimpana ja parhaana kaupunkina palautettava. Siinä meillä jokaisella valtuutetulla on tehtävää ja omalta osaltamme myös velvollisuus toimia kuntalaisten parhaaksi.
Teksti: Hilkka Ahde
Oulunkyläläinen valtuutettu (SDP)
