Oulunkyläinen - Pohjoiset esikaupungit -lehti

Blogit, Oulunkylä, Uutiset

Blogi Oulunkylä-Seura: Kaavoitus puhuttaa edelleen

Alanya

Alanyan munakoisot + savusaunassa kuivatut valkosipulit = kansainvälinen moussaka. Kuva: Marja Markko

Kävin marraskuisena torstaina syömässä uudessa venezuelalaisessa ravintolassa Maaherrantiellä.  Kutsuin mukaan myös ystäväni, joka oli bongannut paikan jo edellisenä iltana. Aterian jälkeen teki mieli jotain pientä makeaa, joten ehdotin hänelle ratikkamatkaa Itäkeskukseen, etenkin kun hän ei ollut vielä matkustanut tällä uudella reitillä. Minä olin jo linjan avajaispäivänä kulkenut koko linjan 15 reitin päästä päähän. Vaunut olivat silloin tupaten täynnä, mutta tunnelma iloinen. Kumpikaan ei ollut käynyt Itäkeskuksessa aikoihin ja olikin yllättävää nähdä melkoinen myllerrys, joka siellä oli käynnissä. Vaikuttaa isolta kasvojenkohotukselta.

Ennen kakkukahveja päätimme käydä uudessa Alanya-ruokakaupassa, josta on uutisoitu isosti.  Tarkoitus oli vain tutkailla hyllyjä, mutta mukaan tarttui yhtä sun toista. Kauppa on täynnä vaikka mitä herkkuja, joita ei Ogelin kaupoista löydä. Olimme kuin lapset karkkikaupassa. Koska matka sujuu niin näppärästi raitiovaunulla, lähden uudelleen vihannes- ja herkkuostoksille.

Linja 15:stä pääsenkin näppärästi kaavoitukseen, joka on puhuttanut oulunkyläläisiä tänä syksynä.  Olit ehkä paikalla, kun uudistettua asemakaavaa esiteltiin syyskuussa Kustaankartanolla. Kaava ei ole vielä edennyt lautakuntakäsittelyyn, koska siihen tehdään saamiemme tietojen mukaan tarkennuksia. Toivotaan, että asukkaiden esittämät kommentit ja korjausehdotukset otetaan huomioon. Lisätietoja saamme ehkä ennen joulukuun asukasiltaa.

Toinen Oulunkylään vaikuttava kaavoitusasia on Tuusulantien muuttaminen kaupunkibulevardiksi väliltä Kehä 1 – Käpylä. Kaupunki kutsuu hanketta Mäkelänkadun bulevardikaupungiksi ja avasi Kerro Kantasi -sivuston.  Se oli auki valitettavasti vain pari viikkoa marraskuussa. Viiden kaupunginosan ryhmä on kuitenkin seurannut suunnittelua jo useiden vuosien ajan ja luonut oman sivuston, jolta kaavarungon kaikki suunnitelmat löytyvät.  Sieltä löytyy myös asukaskysely, johon odotamme runsaasti asukkaiden vastauksia. Vastauksien yhteenvedon aiomme toimittaa sekä päättäjille että julkaista seuraavassa Oulunkyläinen-lehdessä. Linkki sivustolle ja kyselyyn: https://kaupunginosat.fi/kaupunkibulevardit/. Kysely on auki ainakin 20.12. asti.

Järjestämme 14.12. klo 18 asukasillan kirkon seurakuntasalissa ja esittelemme ja keskustelemme siellä näistä kaavoitusasioista. Toivottavasti pääset paikalle juomaan kupin kahvia ja kertomaan ajatuksistasi. Kukitamme myös vuoden 2023 oulunkyläläisen sekä jatkamme jäsenkokouksella, jossa valitaan seuralle johtokunta ja esitellään vuoden 2024 toimintasuunnitelma.

Joulukuun viimeinen tapahtuma on tietysti joulukuusimyymälän avaaminen lauantaina 16.12. Tervetuloa joulupuuostoksille! Osan tuotosta jaamme stipendeinä aiempien vuosien tapaan ala-asteen ja yläasteen päättäville luokille. Toivottavasti tapaamme Ogelin sisäpihalla.

Toivotan kaikille lukijoille seuramme puolesta rauhaisaa joulua ja kaikkea hyvää tulevalle vuodelle 2024!

Teksti ja kuva: Marja Markko
Oulunkylä-Seuran puheenjohtaja

Share